perjantai 28. toukokuuta 2010

Huulirasvoja kaksin kappalein

Minulla on tällä hetkellä käytössä parikin erilaista huulirasvaa. Pierre Robert Aloe Vera -huulirasvan sain tilauksen yhteydessä ilmaiseksi, mutta jouduin sen kaveriksi tilaamaan Santen huulirasvan. Pierre Robertin huulirasvaa en näes uskalla kuljettaa käsilaukussani, sillä tuotteen kansi vaikuttaa kovin höllältä, enkä halua rasvojen levittyvän käsilaukkuuni. Niinpä käytän Pierre Robertin rasvaa kotosalla ja Santen rasvaa, kun olen kulussa.

Pierre Robertin huulivoide on vaseliinimaista, ja se on melko juoksevaa, joten voidetta tulee laitettua aina melko reippaasti. Tuotteen INCI-lista on seuraava: Petrolatum, Aroma, Isopropyl, Myristate, Aloe Barbadensis Leaf Juice Powder, Citral, Citronellol, Eugenol, Limonene, Linalool. Kyllähän nämä INCI-lista vielä aika hepreaa ovat, varsinkin kun ehdin palauttaa Rita Stiensin kirjan takaisin kirjastoon. Petrolatum taitaa kuitenkin nimenomaan olla vaseliinia, joten se selittänee vaseliinimaisen koostumuksen :)

Santen huulivoiteen koostumuksesta minulla ei ole tarkempaa tietoa kuin että se sisältää "luomulaatuista granaattiomenauutetta ja luomulaatuista manteliöljyä". Tuotteella on BDIH-sertifikaatti. Tuote on aika tyyris, sillä 4 ml:n purkki maksoi 6,90. Voide on aika kiinteää, joten sitä on vaikeahkoa saada riittävästi huuliin.

Sinällään en ole tällaisten pakkausten kannattaja, sillä minusta huulivoidepuikko on hygieenisempi. Mutta kun voiteet toimivat, niin eipä siinä, hyvä niin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Essential Care Organic Ultra Rich -voide

Olen testaillut jonkin aikaa Essential Caren Organic Ultra Rich -voidetta. Tuotteen mainostetaan sopivan erittäin kuivalle, hilseilevälle tai atooppiselle iholle. Voide sisältää oliiviöljyä, kookosöljyä, karitevoita, mehiläisvahaa ja mäkikuisma-yrttiä. Tuote on Soil Association -sertifioitu.

Voiteen sanotaan olevan tuoksuton, mutta minusta se tuoksuu miedosti oliiviöljylle ja ainakin minun nenääni tuoksu on hyvin miellyttävä. Voide on aika öljyinen, mutta imeytyy suhteellisen nopeasti.

Olen käyttänyt tuotetta kasvoille ja vartalolle. Minulla tuote ei sovi kovin hyvin silmänympärysiholle, ainakaan voide ei auttanut silmänympärysihon punoitukseen. Voide ei auttanut myöskään käsiini, kun ne olivat tosi huonossa kunnossa, vaan jouduin turvaamaan kortisoniin. Mutta vartalovoiteena ja yövoiteena tämä toimii hyvin, samoin kuiville kantapäille voide tehosi.

175 gramman purkista maksoin 23 euroa. Tuote on periaatteessa hyvää ja on voittanut palkintojakin, mutta minä taidan kuitenkin pitäytyä ennemmin karitevoissa ja kookosöljyssä, ne kun tulevat paljon halvemmiksikin ja toimivat ihan yhtä hyvin ellei paremminkin.

torstai 20. toukokuuta 2010

Karitevoita edullisesti

Kirjoitin jokin aika sitten karitevoista. 100 ml:n purnukka kului minulta äkkiä, enkä raaskinut ostaa lisää tyyriin hinnan vuoksi. Surffasin kuitenkin netissä ja löysin verkkokaupan, josta karitevoita saa edullisesti, Pienen Tuoksukaupan (http://pieni.tuoksukauppa.net/)

Pienessä Tuoksukaupassa 400 g karitevoita maksaa 8,90. Tilasin myös kokeeksi 50 grammaa (hintaan 3,90) Nilotica-karitevoita, joka on luomua. "Karitevoin yhteydessä luomu tarkoittaa, että villinä kasvavat puut on luomu-sertifikoitu eli niiden kasvuympäristö ja käsittely on valvotusti luonnonmukaisuuden ehdot täyttävää."

Tuotteet toimitettiin köntteinä muovipusseissa, joten kotona on hyvä olla jokin purkki, johon voiteet voi laittaa. Minä ostin tilauksen yhteydessä 125 ml:n purkin, johon laitoin osan voiteesta.

Nilotica-karitevoi on kellertävämpää kuin tavallinen karitevoi. Se ei ole niin kiinteää kuin tavallinen karitevoi, joten voin saaminen purkkiin oli vähän tuhertamista. Nilotica-kartievoita suositellaankin säilytettävän jääkaapissa.

Ihanaa, että Suomestakin saa jotakin edullisesti! Olin jo valmistautunut tilaamaan karitevoita Euroopasta, mutta onneksi siihen ei tarvinnut ryhtyä.

Tyrni- ja karpalomehu

Olen juonut lähes koko raskauteni ajan tyrni- ja karpalomehua. Olen vaihdellut tuotemerkkejä riippuen siitä, mitä merkkiä on kulloinkin ollut kaupoissa myytävänä. Olen kuitenkin pitäytynyt sokeroimattomissa versioissa, vaikka kummatkin mehut ovat melko voimakkaan makuisia. Makuun kuitenkin tottuu pian, enkä voisi kuvitellakaan enää juovani sokeroituja versioita. Tosin tyrnimehuun olen välillä sekoittanut appelsiinimehua, mutta silloinkin tyrni tasapainottaa appelsiinimehun makeaa makua. Olen siis joko juonut ruokalusikallisen raakaa tyrnimehua tai sitten lorauttanut lasin pohjalle tyrniä ja päälle appelsiinimehua. Karpalomehun olen sekoittanut veteen sekamehun tapaan.

Tyrnimehun olen huomannut vaikuttavan positiivisesti ihoni kuntoon. Esimerkiksi alkuraskaudessa minulla oli nenässä haavauma, joka ei parantunut millään voiteella. Kun aloitin tyrnimehun juomisen, haavauma parani. Kun pidin taukoa tyrnimehusta, haavauma palasi mutta häipyi taas, kun jatkoin mehun juomista...
Karpalomehua olen juonut virtsatietulehduksen ehkäismiseksi eikä tulehduksia ole ollut.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Mineraalideodorantti

Olen luopunut tavallisista dödöistä niissä olevan alumiinin takia. Tällä hetkellä käytössäni on Vivisanten 24 hour mineral deo, joka ei sisällä ihoa tukkivia alumiiniyhdisteitä, alkoholia, säilöntä- tai väriaineita. Deodorantti on tuoksuton.

Deodoranttia käytetään niin, että kivi kostutetaan veteen, jonka jälkeen deodoranttia sivellään iholle.

Minulla tuote toimii välillä, välillä ei. Nyt loppuraskaudesta huomaan hikoilevani enemmän ja nyt kun on ollut hellettäkin, niin dödö ei vain pidä eli sitä pitää laittaa lisää useita kertoja päivässä. Ja kainaloiden tulee ehdottomasti olla karvattomat, että tuote toimisi. Töissä ollessani huomasin myös, että erikoisen kiireisinä päivinä dödö ei pitänyt koko työpäivää. Siitäkin huolimatta käytän mieluummin mineraalideodoranttia kuin niitä tavallisia. Tämä deodorantti kuluu aika hitaasti, joten luulen, että minulla tämä kestää käytössä ainakin vuoden. Vaikka tuote oli aika tyyris (n. 9 euroa), niin pitkäikäisyyden vuoksi tämä on kuitenkin aika edullinen deodorantti. Jatkossa taidan kuitenkin kokeilla jotakin muuta tuotemerkkiä, kunhan saan ensin tämän kulutettua loppuun.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Viha-rakkaussuhde kortisoniin

Päätin muutama viikko sitten, että rupean vieroittamaan ihoani kortisonista. Olen käyttänyt kortisonia lapsesta asti atooppiseen ihottumaan, ja haluaisin päästä sen käytöstä eroon, koska en usko sen olevan mitenkään hirveän terveellistä. Niinpä olen siis muutaman viikon ajan hoitanut käsiäni karitevoilla sekä sen loputtua Essential Care Ultra Rich-voiteella. Aluksi kaikki näytti hyvältä, ja vaikka iho olikin kuiva ja rakkulainen, niin sinnikkäästi pysyttelin erossa kortisonista. Tänään kuitenkin hävisin taistelun, sillä käteni olivat kuin tulessa, niin pahasti niitä kutitti. Asiaa ei varmaankaan auta, että olen koivuallerginen ja saan kamalia patteja myös itikoiden pistoista, joten tämä aika vuodesta on aina erittäin ongelmallinen ihoni kannalta. Nyt on sitten kädet rasvattu kortisonilla ja kylläpä helpotti. Täytyy yrittää vieroitusta uudelleen tai sitten vain hyväksyä se, että kortisoni tulee pysymään seuranani koko elinikäni.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Raskaus ja kauneudenhoitotuotteet

Helistimen uutiskirjeestä bongasin listauksen eri kauneudenhoitotuotteiden riskeistä raskaana oleville. Mielenkiintoista luettavaa...

http://www.helistin.fi/?page=2329353&id=1692800

maanantai 10. toukokuuta 2010

Essential Care voiteet testissä

Tilaan usein tuotteita netin kautta, mutta huonona puolena siinä on, että tuotteita ei pääse testailemaan eikä tuoksuttelemaan. Sain erään tilauksen yhteydessä näytepakkauksia Essential Care -sarjan Rose Moisturiser ja Avocado Replenishing Cream -voiteista, joita mieluusti olen nyt testaillut.

Voiteet ovat Soil Association -sertifioituja ja soveltuvat myös vegaaneille.

Avocado Replenishing Cream
Tämä voide sopii valmistajan mukaan erityisesti yövoiteeksi ja sitä voi käyttää kasvojen ja kaulan lisäksi myös silmänympärysiholla. Tuotteessa oli kuitenkin niin voimakas laventelin tuoksu, että minä en uskaltanut sitä silmänympärysiholle laittaa. Muutenkaan en ole laventelin tuoksun ystävä. Voide ei olut liian rasvainen ja imeytyi hyvin. Saunan jälkeen testatessani voidetta iho jäi hieman kiristäväksi. Testasin voidetta kahtena iltana enkä testauksen perusteella ostaisi tätä tuotetta itselleni, suurimpana syynä juuri voimakas tuoksu.

Rose Moisturiser
Voide sopii valmistajan mukaan kasvoille, kaulalle ja silmänympärysiholle. Tämän voiteen tuoksu oli miedompi kuin avokadovoiteen, ja tuoksuna oli omaan nenään miellyttävämmältä tuntuva ruusu. Tätä uskalsin kokeilla jopa silmänympärysiholle, ja ihan hyvin toimi, ei ainakaan iho ärtynyt. Voide imeytyi aika nopeasti ja iho jäi miellyttävän tuntuiseksi. Tätä voidetta voisin lyhyen testauksen jälkeen jopa tilatakin.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Mäntysuopa

Olen löytänyt uudelleen vanhan kunnon siivoustuotteen eli mäntysuovan! Kauhistuneena katselin siivouskaappini sisältöä ja totesin, että mäntysuovalla voin korvata niin monta tuotetta ja onhan se tuotteena ekologisempikin ja myös iholle ystävällisempi kuin kaiken maailman tehopuhdistajat.

Mäntysuopaliuosta olen nyt käyttänyt mm. lattioiden puhdistukseen ja kodin pintojen puhdistukseen. Myös uunin pesuun sitä voi käyttää: Levitä mäntysuopaliuosta tahrojen pinnalle ja kuumenna uuni 50 asteeseen. Kun uuni on hetken jäähtynyt, harjaa pehmeällä harjalla ja pyyhi veteen kostutetulla liinalla. Mäntysuopa on paljon parempi vaihtoehto uunin puhdistukseen kuin aiemmin käyttämäni uuninpuhdistusaine, jonka kyljessä lukee näin: "Älä suihkuta kerrallaan yli 10 sekuntia, jottei palavia kaasuja pääse kertymään, äläkä hengitä höyryjä. Jätä uuni auki 30 minuutiksi ja tuuleta huone". Huhhuh, mitä myrkkyjä sitä on tullutkaan käytettyä.

torstai 6. toukokuuta 2010

Kallis kasvonaamio

Päätinpä toissapäivän hemmotella itseäni kasvonaamion avulla. Jotenkin sain naamiota sohittua silmääni, ja vaikka huuhtelin silmän, ihana tulehdus jyllää nyt siinä. Naamio oli ns. ammattilaissarjaa, ei mitään ekoa. Varasin sitten tänään ajan yksityisläkärille, silmätautien erikoislääkärille vieläpä. Kyseinen lääkäri ei osannut ottaa mitään kantaa silmäni tilaan, vaan passitti minut yliopistollisen sairaalan silmäpolille. 75 euroa sentään laskutti "palveluistaan". Silmäpolilla sitten odottelin ensin reilun tunnin hoitajalle, joka kyseli höpöjä ja testasi näön. Sitten taas tunti odottelua, että pääsin lääkärille. Sain sentään reseptin lääkkeille, joista toista en tosin uskalla ottaa, kun vaikutukset sikiöön tuntuivat olevan aika kovat. Kaiken tämän ajan mieheni odotteli minua, koska oli kuskina, ja kärsi näin ansionmenetyksistä. Lisäksi joku törttö kolhi parkkipaikalla autoamme, mutta onneksi on rekkari tiedossa...Koko reissuun meni aikaa matkoineen viisi tuntia.

Kasvonaamion hinta: lääkäri- ja lääkemaksut 124,45 euroa, mieheni menettämä työaika ja mahdolliset korjaustyöt automme puskuriin. Ihanan kallista.

Luonnonkosmetiikan sertifikaateista

Lueskelen paraikaa Rita Stiensin Totuus kosmetiikasta -kirjaa (Tammi, 2008) ja ajattelin poimia kirjasta otteita Euroopassa käytettävistä luonnonkosmetiikan sertifikaateista. Tärkeimmät niistä lienevät Saksan BDIH, Ranskan Ecocert ja Iso-Britannian Soil Association -sertifikaatit.

BDIH
"Luomulaadusta ei BDIH:n sertifioinnin yhteydessä pidetä suurta meteliä, mutta sillä on siitä huolimatta suuri merkitys. Merkittävä osa kaikkia emulsioita, siis esim. kosteusvoiteita ja niiden kaltaisia hoitavia tuotteita, ovat kasviöljyt. Toien tärkeä perusosa lähes kaikessa luonnonkoskemtiikassa ovat kasviuutteet. BDIH:n mukaan sertifioidussa kosmetiikkatuotteessa on siis väistämättä monta hoitavaa ja vaikuttavaa ainesosaa, joiden vaaditaan olevan luomuviljeltyjä. -- 60 % merkin tuotteista tulee olla sertifioituja, ennen kuin yksikään tuote saa leiman tai lasketaan markkinoille. Niin varmistetaan, että merkki todella profiloituu luonnonkosmetiikaksi eikä vain yritä antaa luonnolista vaikutelmaa." Lisää BDIH-sertifikaatista: http://www.ionc.info/

Ecocert
"Ecocertin säännöstön perusteella myönnetään kumpikin Ranskan tunnetuimmista sertifikaateista, Cosmetique BIO ja cosmetique ECO. Cosmetique BIO -sertifikaattia varten 10 % tuotteen ainesosista tulee olla peräisin luomuviljelystä, Cosmetique ECO -sertifikaattiin luomuviljeltyjä ainesosia tarvitaan 5 %.  -- Ecocertin sertifikaatin saa helpommin kuin BDIH:n. Ecocertin logon tuotteeseen voi saada, vaikka vain yksi tai muutama harva valmistajan tuotteista vastaisi sertifiointikriteerejä."
Lisää Cosmetique BIO ja ECO-sertifikaateista: http://www.cosmebio.org/

Soil Association
"Myönnettävän sertifikaatin nimi on Soil Association Organic Standard. Kosmetiikan sekä muiden tuotteiden sertifioinnista on päätetty: Tuotetta voidaan nimittää luonnonmukaiseksi, "organic", jos 95 % sen ainesosista (vesi poisluettuna) on peräisin luomutuotannosta. Tuotteeseen voidaan merkitä teksti "x % organic ingredients", jos vähintään 70 %  sen ainesosista (vesi poisluettuna) on peräisin luomutuotannosta. Tällaisella tiukalla luomulinjalla on seuraamuksensa. Esimerkiksi shampoota ja suihkugeeliä ei Soil Associationin vaatimuksilla voida valmistaa. -- Myös kosteusvoiteiden ja lukuisten muiden tuotteiden kohdalla Soil Associationin luomulinja tarkoittaa paljosta luopumista. Niinpä järjestön sertifioimat tuotteet ovatkin suurimmaksi osaksi melko yksinkertaisia."
Lisää Soil Association -sertifikaatista: http://www.soilassociation.org/

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Silmänympärysvoiteista

Atooppinen ihoni oireilee erityisesti käsissä ja silmänympäryksissä. Silmänympärysihoni on punoittava ja kuiva, ja on ollut todella vaikea löytää sopivaa silmänympärysvoidetta, joka ei ärsyttäisi herkkää ihoa. Kaikkein parhaimmiksi tuotteiksi olen kokenut kookosöljyn, karitevoin, etanavoiteen sekä Avenen Soothing Eye Contour Creamin. Avenen voide ei kylläkään ole luonnonmukaista kosmetiikkaa ja yritän etsiä sille sille korvaavaa tuotetta. Olen aika tarkka silmänympärysvoiteen kanssa, koska en halua tuhlata rahojani turhaan, sillä silmänympärysiho on minulla todella herkkä eivätkä todellakaan mitkä tahansa voiteet sovi. Etsintä jatkukoon..

Kemikaali-inventaario

Koska olen todellakin kosmetiikan suurkuluttaja, päätin tehdä inventaarion kodistani löytyvistä purkeista. Purkkimaniani ulottuu myös siivouskaapin puolelle, jonka sisällön kävin myös samalla läpi. Tulos oli shokeeraava, silmäni aukesivat kyllä tämän inventaarion ansiosta.

Voide- ja meikkikaappi (yht. 104 tuotetta):
- kasvovesi (1 kpl)
- vartalovoide (9)
- jalkavoide (6)
- silmämeikinpoistoaine (1)
- kiinteytysvoide (5)
- rintavoide (1)
- aurinkovoide (8)
- karvanpoistoaine (2)
- hiuskiinne (3)
- talkki (1)
- aftersun-voide (3)
- hiuksiin jätettävä hoito (6)
- käsivoide (4)
- kasvovoide (8)
- muotovaahto (3)
- silmänympärysvoide (2)
- meikkivoide (2)
- deodorantti (2)
- kasvonaamio (4)
- järeämpiä hoitovoiteita, kuten kortisonia (4)
- puuteri (3)
- poskipuna (2)
- ripsiväri (1)
- huulipuna (9)
- eyeliner (5)
- peitevoide (1)
- luomiväri (5)
- huulten pohjustus (1)
- silmämeikinpohjustus (1)
- valokynä (1)

Kylpyhuone (yht. 29 tuotetta):
- shampoo (6 kpl)
- hoitoaine (9)
- suihkugeeli/-saippua (4)
- vartalonkuorinta (3)
- kasvojen puhdistusemulsio (3)
- kasvojen kuorintavoide (1)
- jalkojen kuorintavoide (1)

Siivouskaappi (yht. 29 tuotetta):
- yleispuhdistusaine (4 kpl)
- wc-puhdistusaine (1)
- tekstiilipesu (1)
- lattianpuhd.aine (1)
- maalarinpesu (1)
- lasinpesu (2)
- viemärinavaaja (1)
- kloriitti (1)
- kylpyhuonepesu (1)
- kivipesu (1)
- saunan tehopesu (2)
- uunin puhd.aine (2)
- tahranpoistoaine (3)
- pyykinpesuaine (3)
- huuhteluaine (3)
- värinpoistoaine (1)
- valkaisuaine (1)

Sanomattakin selvää on, että suurin osa tuotteista on ihan turhia. Vaikka itse työskentelen markkinoinnin parissa, olen uskonut mainosmiesten sanoja ja hankkinut kotiini kunnon arsenaalin tuotteita, vaikka vähemmälläkin pärjäisi. Esim. siivouksessa perinteinen mäntysuopa peittää mennen tullen "tehokkaammat" (=haitallisemmat?) tuotteet. Lisäksi suurin osa tuotteista on avattuja paketteja, joten sekin mietityttää, että kuinka vanhentuneita ne ovat. Toki muutama avaamaton tuotekin löytyi.

Elämäntapamuutokseeni liittyy myös se, että aion vähentää ostamieni tuotteiden määrää. Tästä päätöksestä kiittänee niin ihoni, lompakkoni kuin luontokin. Jännä nähdä esim. vuoden päästä, kuinka paljon tuotteita kaapeistani löytyy, uskon että paaaaljon vähemmän. Koska rahaa ei kuitenkaan ole tuhlattavaksi asti, aion käyttää jo kaapeissani olevat tuotteet loppuun ennen uusien ostamista, vanhimmasta päästä olevat tuotteet heitän kylläkin pois jo nyt...

tiistai 4. toukokuuta 2010

Themis puhdistusemulsio

Themiksen puhdistusemulsiossa on sama mausteinen tuoksu kuin yövoiteessakin. Puhdistusemulsio puhdistaa tehokkaasti myös meikin. Miinusta pullon isosta suuaukosta, josta tulee helposti lorautettua liikaa puhdistusemulsiota. 150 ml:n purkki maksoi poistomyynnissä 13 euroa. Tuote säilyy avattuna 6 kk.

Themiksen tuotteilla on Cosmebio-sertifikaatti, lisäksi tuotteet ovat reilun kaupan kosmetiikkaa.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Themis yövoide

Minulla on ollut jo jonkin aikaa käytössä Themis Anti Age -yövoide. Voide on hieman mausteisen tuoksuinen, ja kesti hieman tottua tuoksuun, mutta nyt se tuntuu jo miellyttävälle. Voide on toiminut maininosti yövoiteena ainakin näin keväällä, talvikäytöstä minulla ei ole kokemusta. Plussaa pumppupullosta, jonka ansiosta voidetta voi annostella sopivan määrän hygieenisesti. Voide säilyy avattuna 6 kk. 30 ml:n purkista maksoin noin 18 euroa.

Themiksen tuotteilla on Cosmebio-sertifikaatti, lisäksi tuotteet ovat reilun kaupan kosmetiikkaa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...