torstai 22. heinäkuuta 2010

Ruusuntuoksua kasvoihin

Vaikka olenkin käyttänyt kookosöljyä ja karitevoita kasvoille, joka tilanteseen ne eivät sovi rasvaisuutensa vuoksi. Päivällä ja meikin alla on mukavampi käyttää jotakin kevyempää voidetta.Olen nyt testaillut jonkin aikaa Frantsilan Midsummer Rose -kasvovoidetta, käyttö on tosin ollut melko epäsäännöllistä, kun olen talostellut vauvan kanssa kotona.

Voide levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Kuten nimi antaa olettaa, voide on ruusuntuoksuinen. Tuoksu ei kuitenkaan minusta ole yhtä miellyttävä kuin myös käyttämässäni ruusuntuoksuisessa Lavera Faces Wild  Rose kasvovedessä.

Frantsilan voide sisältää kylmäpuristettuja luomukasviöljyjä sekä aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä. Plussaa suomalaisuudesta. Tuotteella ei ole sertifikaatteja, mutta valmistajan mukaan tuotteen raaka-aineet ja valmistu täyttävät eurooppalaiset luonnonkosmetiikkastandardit. Voide ei sisällä mineraaliöljyjä, keinotekoisia väriaineita tai hajusteita, silikaatteja eikä parabeenejä. Tuotetta ei ole testattu eläinkokein. 40 ml:n putkilo maksoi 16,90. Tuotteessa ei ole merkintää, kauanko se säilyy avattuna, mutta parasta ennen päiväys on merkitty.

Laveran kasvovesi hoitaa hommansa ja virkistää kasvot pesun jälkeen. Tuotteessa ei ole käytetty synteettisiä hajusteita eikä väri- tai säilöntäaineita eikä mineraaliöljyjä. Tuotetta ei ole testattu eläinkokein ja sillä on BDIH-sertifikaatti. 50 ml:n puteli maksoi 9,90. Tuotteessa ei ole merkintää, kauanko se säilyy avattuna, mutta parasta ennen päiväys on merkitty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...