Vuodenvaihteen tienoilla tyttärellemme ilmestyi punaisia laikkuja ympäri kehoa. Lääkäriinhän se oli lopulta lähdettävä, kun mietimme allergian mahdollisuutta. Lääkäri totesi ihottuman olevan atooppista ja sanoi, että olisi suoranainen ihme, jos lapselle ei atopiaa olisi tullut, kun äiti on atooppinen ja kumpikin vanhemmista vielä allergisia. Minulle tämä diagnoosi oli pettymys, en olisi halunnut, että lapseni joutuu tähän samaan rasvaushommaan, kuin itse olen joutunut. Mutta minkäs teet...Lääkäri kirjoitteli liudan voidereseptejä, mukaanlukien kortisonireseptin. Kortisoniin en kyllä aio hevillä turvautua, sillä en halua lapselleni samanlaista kortosonikierretä, josta itse olen joutunut kärsimään.
Yksi hyvä voide, johon saimme reseptin, on Locobase Repair. Tuotehan ei ole varsinaisesti mikään ekorasva, mutta positiivista tuotteessa on, että se ei sisällä lisäaineita, hajusteita eikä väriaineita. Voide on tarkoitettu erittäin kuivan ihon erikoisvoiteeksi.Voide onkin tehokkaasti hoitanut tyttäremme ihoa, joten olemme olleet tosi tyytyväisiä. Itsekin olen kokeillut kantapäähäni rasvaa, koska ihoni oli ihan halkeilla sieltä ja oli ihan kivuliaskin. Jo yhden voitelun jälkeen kipu oli poissa ja iho oli parempi. Olen myös välillä käyttänyt voidetta käsiini, ja tuntuu toimivan, vaikka olen kyllä siihen kortisoniinkin joutunut turvautumaan. Oiva voide atooppiselle iholle!
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
maanantai 10. tammikuuta 2011
Pettymys silmänympärysvoiderintamalla
Silmänympärysvoiteen ostaminen on osoittautunut minulle tosi ongelmalliseksi. Onhan voiteen ostaminen aina kuin sikaa säkissä ostaisi, mutta erityisesti silloin, kun iho on kuiva ja atooppinen, eikä mikä tahansa tuote sovi.
Olin aikeissa olissa Oliv' by la Clareen silmänympärysvoiteen, mutta tarjouksen houkuttamana päädyinkin Jean Bio Oliven silmänympärysvoiteeseen. Olen käyttänyt sitä nyt muutamia viikkoja, mutta tänään luovutin ja annoin voiteen äidilleni, jonka iho ei ole niin herkkä. Ei se vain kerta kaikkiaan sopinut iholleni. Voidetta laittaessa silmänympärysihoa kirveli, ja minusta se ei ole koskaan hyvä merkki. Muuten kait voide oli ihan ok, paitsi että kyllähän tuo jätti silmänympärysihon kuivaksi.
Hyvää silmänympärysvoidetta etsitään siis edelleen. Tieädn toki, että tavallisetkin kasvorasvat homman hoitaisivat, mutta taidan olla markkinoinnin uhri, kun käytän mieluummin juuri tuolle ihon osalle tarkoitettua voidetta.

Tunnisteet:
atopia,
ihonhoito,
kosmetiikka,
silmänympärysiho
lauantai 8. tammikuuta 2011
Tyhjien lupausten aika
Selvittyämme joulun jälkeisestä sokeri- ja kermahumalasta päätimme mieheni kanssa, että nyt alkaa uusi, terveellinen elämä. Heti seuraavana aamuna juhlistin tätä uutta elämää napsimalla pari jämäkonvehtia.
Tammikuu on tyhjien lupausten aikaa. Ei kai kukaan odotakaan, että uuden vuoden lupaukset pitäisivät. Kun uusi liikuntaharrastus lopahtaakin tai kasvisten syönnin sijaan huomaatkin avaavasi lähipizzerian oven, voit lohduttautua sillä, että eiväthän uuden vuoden lupaukset koskaan pidä...
Huomasin Kiitos hyvää -blogissa idean 30 päivän koeaika -metodista, joka on Steve Pavlinan kehittämä metodi. Metodin idea on se, että jos haluat muuttaa jotain elämässäsi, tee päätös 30 päivän koeajasta. Päätä esimerkiksi lopettaa tupakointi 30 päivän ajaksi, tai päätä liikkua joka päivä 30 päivän ajan. Ideana on se, että jos päätämme esimerkiksi aloittaa terveellisemmän elämän, mielemme vastustaa ajatusta siitä, että päätös on lopullinen, ja usein muutos epäonnistuu. On helpompi elää kuten ennenkin. Mutta määräaikainen muutos onkin helpompi toteuttaa, kun sinun täytyy sinnitellä vain 30 päivää elämästä eri tavalla, ja sen jälkeen voit palata vanhojen tapojen pariin, jos vielä haluat.
Lisää tästä metodista voit lukea Hyvää Päivää ja Steve Pavlinan blogeista.
Rupesin miettimään, mitä minä voisin kokeilla 30 päivän ajan ja olisihan niitä muutostarpeita vaikka muille jakaa. Yksi ikävä tapa on kiroileminen, jota en haluaisi välittää lapselleni. Niinpä, huomisesta lähtien aion olla 30 päivää kiroilematta. Pistän vielä itselleni sellaisen sanktion, että jos kirosana lipsahtaa huuliltani, pistän 10 euroa lapseni tilille.
Toinen 30 päivän kokeiluaika, jonka aion huomisesta lähtien toteuttaa, on päivittäinen kuntoilu. Laatikoita penkoessani huomasin Fit Mama -dvd:n, jonka ostin raskausaikana. DVD:n avulla minun oli tarkoitus kuntoilla synnytyksen jälkeen. Lapseni on nyt 7 kk vanha, ja DVD on edelleen paketissaan avaamattomana. Aion siis vihdoin avata DVD:n paketistaa ja kokeilla ohjelmaa 30 päivän ajan.
Ja nämä eivät ole tyhjiä lupauksia.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Hiusvärikatsaus
Minä kyllä tykästyin näihin kasviväreihin, ainoa haittapuoli oli värjäyksen sottaisuus. Kaapissa onkin odottamassa Logonan valmis hiusvärivoide seuraavaa värjäyskertaa varten.
Tässäpä vielä vertauksen vuoksi kuva hiuksista ennen värjäystä (ylhäällä), heti värjäyksen jälkeen (keskellä) ja 4 viikkoa värjäyksestä (alimmaisena).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)