Läträilin taas kotitekoisten kaunistustuotteiden kanssa. Edellinen kokeilunihan ei mennyt aivan putkeen, mutta nyt sain jo parempia tuloksia.
Tällä kertaa kokeilin siis kasvojen kuorintaa kahvinporoilla, ilman mitään lisättyjä öljyjä tms. Pelkkiä poroja siis. Voin sanoa, että hyvin toimii ihon kuorinnassa! Minulla ei tällä hetkellä ole edes kaupasta ostettua kuorintavoidetta, joten taidanpa ottaa tämän poroilla kuorimisen säännölliseen käyttöön. Miksi tuhlata euroja ostotuotteeseen, kun ilmatteeksi saa näinkin hyvää jälkeä aikaan. Ilmatteeksi siis, jos nyt sattuu kahvia juomaan.Onkohan muuten kahvilaaduilla eroja lopputuloksessa, hmm...
Kuorinnan jälkeen kokeilin sitten spirulinanaamiota, ja naamio onkin smoothien lisäksi toinen oiva keino käyttää tuota yököttävän hajuista levää. Tosin naamiossa tuota hajua joutuu haistelemaan suhteellisen kauan aikaa. Spirulinanaamion ohjeen löysin HaLosta. Naamion ohje on simppeli, sekoitetaan 1-2 tl spirulinajauhetta ja 1/4 dl vettä, levitetään kasvoille, annetaan kuivua ja pestään pois. Spirulina on aika tujua kamaa, joten ehkä naamio ei sovin kuitenkaan kovin herkkäihoisille. Minulla ihoa kirveli naamion vaikuttaessa, ja pesun jälkeen iho helotti aivan punaisena. Ehkä naamio aktivoi pintaverenkiertoa, tiedä häntä. Ihan hyvältä ihon pinta kuitenkin tuntui sitten loppujen lopuksi tämän hoidon jälkeen. Kovin äkkiä en kuitenkaan uusisi samanlaista hoitoa omalla ihollani. Seuraavaksi voisin kokeilla ohranorasta samanlaisen naamion tekoon, jos se olisi vaikka vähän hellempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti