Lidlistä löytyy ekologinen tuotesarja W5 Eco, joka sisältää ekologisia kodinhoitotuotteita edulliseen hintaan. Me olemme tykästyneet erityisesti sarjan tiskikonetabletteihin, jotka hakkaavat mennen tullen tavalliset tabletit. Meillä kun on tavallisista tableteista sellainen kokemus, että ne jättävät ihmeellisiä valkoisia jäämiä lasien pintoihin, mutta nämä ekologiset tabletit saavat laseista kirkkaan puhtaita. Käytössä on myös sarjan wc-puhdistusaine, joka jättää kivan raikkaan tuoksun kylpyhuoneeseen.
Yritin googlettaa sarjasta tietoa, mutta en oikein löytänyt mitään. Konetiskiatabletit ovat kuitenkin fosfaatittomia, hajusteettomia, eivätkä ne sisällä säilöntäaineita. Wc-puhdistaja ei myöskään sisällä säilöntäaineita. Molemmat tuotteet sisältävät kasviperäisiä pesuaktiivisia aineita, niissä olevat pinta-aktiiviset aineet ovat helposti biologisesti hajoavia ja niiden valmistuksessa on käytetty uusiutuvia raaka-aineita. Tuotteilla on EU:n ympäristömerkki.
Kiva, kun ekologisia puhdistusaineitakin löytyy edullisesti. Suosittelen kokeilemaan!
tiistai 14. joulukuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Mietteitä ruokavaliosta
Olen jo pitkään mietiskellyt ruokavalion vaikutusta hyvinvointiin. Liekö sen syytä, että olen oireillut viimeisen puolen vuoden ajan aika paljon, ja uskon sen olevan paitsi elämäntilanteen, niin pitkälti myös
ruokavalion syytä. Vauvan saaminen on tuonut elämääni kaiken ilon lisäksi myös uskomatonta kiirettä, epävarmuutta, univajetta ja stressiä. Niinpä olen mättänyt suuhuni kaikkea nopeasti syötävää: leipää, jugurttia, mysliä, mehukeittoja. Ja tulos? Herpestä, kynsivallin tulehduksia, aftoja, silmätulehduksia, iho-oireita. Aftoja ja kynsivalllin tulehduksia minulla ei ole ollut ennen tätä syksyä vuosikausiin, ja herpestä minulla on ollut tänä syksynä parhaimmillaan jopa kolme peräkkäin. Ja minulla huuliherpes ei tule huuleen, vaan sieraimeen tai silmäkulmaan, jotka ovat aika vaarallisia paikkoja. Iho on myös ollut huonona, ja kortisonia on kulunut.
Noin kuukausi sitten minulla alkoivat kovat vatsakivut, jotka oireilivat pari viikkoa. Kivun lisäksi oli ripulia, kovia ilmavaivoja ja oksensinkin pariin otteeseen. Jätin ruokavaliostani ensin viljat pois ja sitten maitotuotteet ja oireet hävisivät pikku hiljaa. Kävin lääkärissäkin oireiden vuoksi, mutta hän totesi vain, että niitä ruokia pitää välttää, jotka aiheuttavat oireita ja että todella monet ihmiset saavat viljasta oireita vaikkei varsinaista keliakiaa olisikaan.
Minulla on muuten todettu aiemmin ärtyvän suolen oireyhtymä. Uskon, että kyseinen oireyhtymä on keksitty vain sen vuoksi, että ihmisillä on selittämättömiä vatsaongelmia, joiden syytä lääkärit eivät osaa selvittää. Minullekin tehtiin tuolloin useita kokeita ja lopulta, kun niissä ei mitään löytynyt, lääkäri totesi sen olevan tuota oireyhtymää ja määräsi minulle viisi pakettia ripulilääkettä. Kyseinen oireyhtymä parani minulla vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Ja kun olin vhh:lla, pystyin syömään myös raakoja kasviksia ym. muita ruokia, joita ei suositella ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsiville.
Minulla vhh on toiminut, tosin en ole sen kanssa ollut mitenkään niuho, sillä kun olin vhh:lla, söin myös maitotuotteita ja hedelmiäkin surutta. Silti ero "tavalliseen" ruokavalioon on ollut huomattava, hyvinvoinnissani siis. En laskeskellut hiilarimääriä, vaan menin ihan mututuntumalla. Ajatelkaapa muuten, miten naurettava takavuosien pistedieetti oli. Sait syödä mitä vain, kunhan tietty pistemäärä ei ylittynyt. Ravinnon laatuun ei kiinntetty mitään huomiota. Voi hyvää päivää!
Kaikkein ärsyttävintä vhh:ssa on selitellä sukulaisille ja muille, että ei , en syö tätä ja tätä. "No ei tässä ole kuin vähäsen", "Voit kai sinä tämän kerran"...joskus olen miettinyt, että pitäisi valehdella olevansa keliaakikko ja laktoosi-intolerantti, niin ei tarvitsi käydä tätä ainaista sotaa. Kaikkein kamalinta oli olla anoppilassa viikonlopun vietossa, siellä kun vannotaan perisuomalaisesti perunan ja leivän nimeen. Viikonlopun jälkeen minulla oli aina kamala närästys ja turvotus, mutta myös vahva tunne siitä, että ei tällainen ruokavalio voi olla terveellistä.
Olen sitä mieltä, että kaikkein merkittävin tekijä ihmisen hyvinvoinnille on se, mitä hän pistää suuhunsa. Minusta on jotenkin hassua, kun mainostetaan kaiken maailman pillereitä, joilla saat muka energiaa, pääset liikakiloista, pääset eroon masennuksesta, saat virtaa aivoihisi, saat virtaa lemmenleikkeihin...ehei, kyllä me saisimme kaiken tuon, jos vain osaisimme syödä oikein. Onko järkeä syödä eineksiä, ja sen jälkeen vetää "virtaa" pilleristä. Vaikka jotkin tahot sanovat, että emme saa enää ruoasta samalla lailla vitamiineja ja mineraaleja kuin ennen, olen siltikin sitä mieltä, että otan ennemmin ne vitamiinit ja mineraalit luontaisella tavalla kuin keinotekoisesti valmistetusta pilleristä.
No, olen myös sitä mieltä, että kun me ihmiset olemme kaikki niin erilaisia, niin ei voi olla yhtä autuaaksi tekevää ruokavaliota, joka sopisi kaikille. Yhdelle passaa vähähiilihydraattinen, toiselle vähärasvainen, kolmannelle raakaravinto. Tärkeintä kai olisi kuunnella itseään ja omaa kehoaan, kuulostella, että mikä ruoka minulle sopii ja mikä ei. Se vain tuntuu olevan niin kovin vaikeaa.

torstai 18. marraskuuta 2010
Flaming red
Olen jo jonkin aikaa pähkäillyt olemukseni piristämistä hiustenvärjäyksellä. Olen kuitenkin asiaa lykännyt, koska värjääminen on suoraan sanottuna pelottanut. Aloitin hiusten värjäämisen 13-vuotiaana, ja teininä päänahkani oli todella huonossa kunnossa jatkuvan blondaamisen takia. Muistan, kuinka hiukseni olivat ihan liimautuneet yhteen, kun päänahka märki. Tosi terveellistä. Hiusten värjäämistä jatkoin kuitenkin aika kauan, ehkä vasta noin kaksi vuotta sitten päätin pärjätä luonnollisella värilläni. Eli hiuksia on tullut värjättyä noin 17 vuotta. Syy, miksi lopetin värjäämisen, oli se, että päänahkani alkoi oireilla taas, eli aina hiuksia värjätessä (viimeisinä aikoina kävin kampaajalla värjäytyttämässä) päänhakaani kutitti ja kirveli jonkin aikaa. Samaan aikaan lööpeissä oli, miten pahoja allergisia reaktioita ihmiset ovat saaneet värjäämisestä.
Mutta jokin aikaa sitten asia alkoi tosiaan taas kutkuttaa. Selvää oli, etten uskaltaisi värjäystä tavallisilla aineilla. Päätinkin kokeilla Logonan kasvihiusväriä. Logonan värit sisältävät vain luonnollisia kasvivärejä, kuten hennaa, maapähkinän kuorta, kurkumaa, punajuurta ja cassiaa. Ne eivät sisällä lainkaan keinotekoisia raaka-aineita, ammoniakkia tai muita hapatteita. Värit ovat BDIH-sertifioituja. Väriksi valitsin Flaming red, ajattelin, että räväytetäänpä nyt sitten kunnolla.
Ennen värjäystä suositellaan käytettäväksi Color Plus vihreä savi syväpuhdistajaa, joka poistaa hiuksista hoito- ja käsittelyaineiden (lakka, vaahdot, geelit yms.) jäämät. Minäkin tätä ostin, vaikka olisin voinut jättää ostamattakin, sillä nykyään ei tule kovin usein käytettyä muotoilutuotteita eikä hoitoaineitakaan pahemmin.
Aikaa värjäykseen on syytä varata runsaasti, jopa viisi tuntia, jos käyttää syväpuhdistajaa ja tekee suortuvatestinkin, kuten suositellaan. Itse värjäys kestää 15 min - 2 tuntia riippuen hiuksista ja halutusta värisävystä. Itse aloin tekemään suortuvatestiä, mutta ohjeen testiannoksesta (1 teelusikallinen jauhetta 30 ml:n vettä) tuli liian löysää. Koska olen vähän hökeltäjä, odottelin n. 20 minuuttia, ja katsoin, että eipä tuossa suortuvassa mitään tapahdu, laitetaanpa koko väri päähän. Lopputuloksesta oli siis tulossa yllätys, koska en tiennyt, kauanko väriä pitäisi pitää päässä. Minulla oli vähän kiire värjäyksen kanssa, koska alkoi olla lapsen nukkumaanmenoaika, joten loppujen lopuksi väri oli päässä vaikuttamassa noin 1,5 tuntia.
Värjääminen kotioloissa on vähän sottaisaa puuhaa, ja tuo Logonan väriaine oli aika paksua, vauvankakkaa muistuttavaa mönjää. Seos pitäisi ilmeisesti levittää kamman avulla, mutta minä hötkyilin taas niin, että levitin ensin koko seoksen päähän, ja sitten koitin kammalla setviä sitä, mutta aine olikin kerennyt jo jämähtää, ja kammatessa lähti pois hiuksista. Annoin siis olla kampaamatta, ja koitin parhaani mukaan käsin sekoitella joka paikkaan sitä. Aika vaivalloista väriäineen käsittely kyllä oli, kannattaa tosiaan varata tähän puuhaan kunnolla aikaa.

Lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä. Ohessa kuva hiuksistani ennen ja jälkeen värjäyksen. Nyt tuo oma värinikin näyttää aika hyvältä, mutta onpahan jotain vaihtelua. Tuossa kuvassa punainen näyttää hyvältä, päivänvalossa enemmän porkkananväriseltä :) Värjäyksen jälkeen oli jännä tunne, kun odotteli koko ajan, että milloin se kirvely alkaa, mutta eipä alkanutkaan. Todella tyytyväinen olen Logonan väriin, ja käytän sitä varmasti jatkossakin, mutta ehkä kuitenkin kokeilen jotakin toista värisävyä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Kookosta kainaloihin
Sain tässä jokin aika sitten oireita myös mineraalikivideodorantista, eli jälleen kerran deodorantti poltti kainaloni. Oi miksi ihoni pitää olla niin herkkä...! Muistelin sitten, että jotkut käyttävät kookosöljyä kainaloihin ja minäkin päätin kokeilla. Ja eikö mitä, sehän toimii! En ole vielä uskaltanut lähteä jumppaan kookosöljykainaloilla, mutta näin kotioloissa ja esim. kävelylenkillä kookosöljy toimii siinä missä ekodödötkin. Eihän se nyt normidödöihin verrattavaa suojaa anna, mutta tarpeeksi hyvän kuitenkin. Eikä varmasti polta kainaloiden ihoa.
Olisihan tuo silti kiva löytää sellainen ekodödö, joka oikeasti toimisi. Tämä kookosöljy toimii kyllä näin mammaillessa, mutta viimeistään töihinpaluuseen mennessä täytyisi löytää tujumpi vaihtoehto. Onneksi minulla on runsaasti aikaa jatkaa etsintää, sillä tarkoitus on jäädä vielä hoitovapaalle vanhempainvapaan päätyttyä.

maanantai 8. marraskuuta 2010
Lisää raakasuklaata
Raakasuklaasta innostuneena olen tehnyt lisää raakasuklaakokeiluja. Tosin tunteeni raakasuklaata kohtaan ovat hieman ristiriitaiset, suklaan terveysvaikutuksethan ovat aika kiistanalaisia. Itse olen huomannut sen, että raaksuklaa on melko koukuttavaa (minä kun olen vielä helposti koukuttuva immeinen..), joten kovin usein näitä suklaasatseja en voi tehdä, koska en pysty pitämään itseäni pakastimelta pois, niin hyvää suklaa on.
No, tässäpä pari kokeiluani raportoituna.
Silkkinen raakasuklaa (ohje alunperin raakasuklaa.com -sivustolta, puolitin ko. ohjeessa olevat määrät)
- 2 dl kaakaovoita
- 1/2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
- 1/2 dl hasselpähkinärouhetta
- 0,5 dl kaakaojauhetta (ihan normi sellaista, kun raakakaakojauhetta minulla ei vielä ollut)
- 1/2 tl maca-jauhetta
- 1/2 dl lucuma-jauhetta
- 1/2 rkl hunajaa
Tästä annoksesta tuli juuri sopivasti jääpalamuotillinen suklaata. Suklaa maistui minusta aluksi liiaksi lucumalta, mutta kun älysin suklaan antaa sulaa enemmän pakkasesta ottamisen jälkeen, niin maku oli parempi. Suklaa oli myös kovempaa, kuin ensimmäinen suklaakokeiluni, mutta oli enemmän oikean suklaan oloista.
Cocovin tumma manteli–rusina suklaa
- 50 g kaakaovoita
- 12 g kaakaojauhetta
- 12 g agave-siirappia
- ripaus himalajansuolaa
- ripaus vaniljaa
- 12 g rusinoita
- 12 g manteleita, mantelirouhetta tai mantelilastuja
Viimeisin kokeiluni on tämä Cocovin suklaaohje (alkuperäinen ohje Cocovin sivulla, puolitin ohjeen ja tästä tuli vähän vajaa suklaamuotillinen). Suklaasta tulikin tosiaan tummaa suklaata, minun suuhuni suklaa on ehkä hieman liian kitkerää, mutta mieheni mielestä tämä on onnistunein suklaakokeiluni. Plussana tässä on se, että koska suklaa ei ole liian makeaa, sitä ei tule syötyä liian usein, vaan vain silloin tällöin, kun pahin suklaahimo yllättää.

maanantai 25. lokakuuta 2010
Luomuvaatetta vauvalle
Kiinaboikottini ei ole oikein saanut tulta allensa. Kyllä on elämä nykymaailmassa sellaista, että Kiinassa tuotettua tavaraa on lähes mahdoton välttää, ainakin näin kotiäitinä, jolla ei ole varaa tuhlata hirveästi rahaa esimerkiksi vaatteisiin.
Kävin eilen etsiskelemässä luomuvauvanvaatteita, ja täytyy sanoa, että täällä Oulun seudulla ei kyllä kamalasti sillä sektorilla tapahdu. Muutenkin katselin vaatteiden valmistusmaamerkintöjä, ja kylläpä siellä 90-prosenttisesti Kiina luki.
Lindexillä on ihan hyvä valikoima luomupuuvillaisia vauvanvaatteita, ja kuositkin on aika kivoja. Lindexin ekologinen vauvanvaatemallisto on nimeltään Hello Baby, ja siitä löytyy mm. bodeja, housuja, tossuja, takkeja, myssyjä ja sukkia. Tuotteet ovat hinnaltaan minusta keskiluokkaa, ei mitenkään kamalan kallista, mutta ei halpaakaan. Minulla lähti matkaan body, tossut, housut ja kietaisupaita. Body maksoi 7,95. Tosin myös nämä luomuvaatteet on valmistettu Kiinassa...
Myös H&M:ltä ja Kappahlista löytyy jonkin verran luomupuuvillaisia vauvanvaatteita, mutta minusta niissä kuosit olivat aika tylsiä, joten noista liikkeistä ei tarttunut mitään mukaan.
Prismassa ihmettelin, että miksi vauvanvaatteissa ei lue ollenkaan valmistusmaata. Kysäisin asiaa myyjältä, ja hän sanoi, että valmistusmaata ei ole pakko merkitä ja meinasi, että ei enää missään näy valmistusmaita merkittynä. Tämä oli minulle uusi asia, sillä Prisma on kyllä ensimmäinen liike, jossa tähän asiaan törmäsin. Minusta on erittäin harmillista, että valmistusmaata ei ilmoiteta, sillä kyllä joidenkin ostopäätökseen sillä on merkitystä.
Onneksi löytyy jo jonkin verran nettikauppoja, joista me periferiassakin asuvat voimme ostaa luomuvaatteita vauvoillemme. Itse olen tykästynyt Gredelinin (http://www.gredelin.fi/) valikoimaan, jossa on todella kauniita vaatteita, esim. Gren Cottonilta ja Serendipityltä. Vaatteet eivät ole halvimmasta päästä, mutta kun satsaa määrän sijasta laatuun, niin voi muutaman kalliimmankin vaatteen ostaa.
Gredelinistä ostin myös Sophie the Giraffe -purulelun, josta tulikin vauvani suosikki. Sophie valmistetaan Ranskassa käsityönä luonnonkumista ja se maalataan käsin elintarvikepohjaisilla maaleilla. Sophieta on mukava pureskella ja siinä on paljon ulokkeita, joista on helppo tarttua kiinni, eikä lelu putoile niin paljoa pikku kätösistä. Suosittelen!

tiistai 12. lokakuuta 2010
Kainalot rakkuloilla
Kirjoitin tuossa aiemmin Acorellen dödöstä, joka ei oikein minulle sovi. Tuote on välillä polttanut kainaloni, mutta olen kuitenkin silloin tällöin käyttänyt sitä, koska en halua heittää kallista ainetta hukkaan. Tänään kuitenkin kainaloitani poltteli normaalia enemmän dödön laittamisen jölkeen ja kun vähän ajan kuluttua katsoin ihoa peilistä, niin huomasin, että kainaloni ovat ihan rakkuloilla! Kamalaa, nyt loppui tämän tuotteen käyttö. Ei todellakaan sovi herkälle iholle.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Ekokogista pyykinpesua
Taannoin ostimme pyykinpesuun erästä "tavallista" herkän ihon pyykinpesunestettä, jonka sanotaan sopivan myös kestovaippojen pesuun ja vauvan pyykille. Tuotteen mainostetaan siis olevan hellävarainen ja sopivan herkällekin iholle. Huomioni kiinnittyi kuitenkin purkin takana oleviin varoitusteksteihin, jossa varoiteltiin muun muassa vakavan silmävaurion vaarasta ja mainittiin, että tuotetta käyttäessä on käytettävä hengityssuojainta. Todella hellävaraista. No joo, eivätpä nuo mitkään pesuaineet taida mitään terveystuotteita olla, mutta jotenkin nuo varoitusteksti olivat niin ristiriidassa etupuolen mainostekstien kanssa, että minua lähes nauratti.
Tämän ristiriidan innoittamana meillä on kokeiltu erilaisia ekologisia pyykinpesuaineita. Olemme jo pitkään käyttäneet tuoksuttomia pyykinpesuaineita ja huuhteluaineita. Nyt olemme luopuneet myös huuhteluaineen käytöstä, lähinnä siitä syystä, että meillä on paljon vaatteita joihin ei saa laittaa huuhteluainetta eikä aina jaksa muistella, että saako sitä ainetta nyt laittaa vai ei. Ihan hyväntuntoista pyykistä näyttää tulevan ilman huuhteluainettakin. Onpahan vähemmän kemikaaleja.
Yhden huuhteluainepurkin kerkesin kuitenkin ostaa ennen kuin lopetimme aineen käytön. Kyseinen tuote on Ecoverin huuhteluaine. Maksoin litran pullosta varkkokaupasta tilattuna 4,90, ja ostoksen jälkeen huomasin, että lähi-Prismassamme samaista ainetta myytiin hintaan 3,90. Positiivista kyllä, että tavallisistakin kaupoista alkaa samaan ekotuotteita. Ecover merkkinä on luontoystävällinen, sillä tuotteet eivät perustu petrokemiallisille ainesosille, niissä on suurin mahdollinen biologinen hajoamiskyky, ne rasittavat vesistöä mahdollisimman vähän, eikä tuotteita ole testattu eläinkokein. Ecover-tuotteet ovat belgialaisia. Aine on miellyttävän vähätuoksuinen. Sinällään ihan hyvä tuote, vaikka makaakin nyt kaapissa. Meillä muutenkin pyykikone on sellainen, että se ei aina ota huuhteluainetta, joten aine saattaa jäädä lokeroon lillumaan usean pesun ajaksi.
Olemme kokeilleet myös Almawin-pyykinpesujauhetta. Almawin-tuotteet valmistetaan Belgiassa. Maahantuojan mukaan "Tasapainotettu koostumus kasvirasvoista ja –öljyistä valmistettua aitoa saippuaa yhdistettynä mietoihin sokeripohjaisiin tensideihin (peräisin perunoista, maissista, sokeriruo’osta ja/tai sokerijuurikkaasta, kookos- tai palmuydinöljystä) sekä rasva-alkoholisulfaatteihin (peräisin kookos- tai palmuydinöljystä) takaavat Heavy-Duty Detergent –pesuaineelle ihoystävällisyyden lisäksi parhaan mahdollisen pesutehon." Pesuaine sopii käytettävksi kaikissa lämpötiloissa 30 °- 95°C välillä. Se ei sisällä tarpeettomia täyte- tai säilöntäaineita ja kaikki käytetyt raaka-aineet ovat luonnollisesti biohajoavia. Pesuaine on vegaanituote. Kyseisen pesuaineen käyttö on kuitenkin jäänyt meillä aika vähäiseksi. Pesuaine tuoksuu laventelilta, jonka tuoksusta en ole koskaan pitänyt. Lisäksi pesuaine on pakattu kyllä ekologisesti kartonkiopakkaukseen, mutta pakkaus on käytössä melko epäkäytännöllinen. Pakkauksesta nimittäin valuu jauhetta lattialle ja joka paikkaan. Joudummekin säilyttämään sitä nyt muovispussin sisässä. 1080 gramman purkki ainetta maksoi 12,90 eli melko tyyris pesuaine on kyseessä.
Toinen pesuaine, joka meillä on ollut käytössä on Attitude Eco Baby -pyykinpesuneste, jota olemme käyttäneet vauvan pyykin pesuun. Litran purkista maksoin 12,90. Attitude on kanadalainen merkki ja tuotteella on kanadalainen EcoLogo-sertifikaatti. Attitude-sarjan tuotteet ovat sekä ympäristösertifioituja että hiilidioksineutraaleja. Pesuaine on vegaanituote. Se on myös ei-karsinogeeninen, hypoallergeeninen ja fosfaatiton. Siinä ei ole petrokemian tuotteista johdettuja ainesosia, optisia kirkasteita eikä entsyymejä, SLS-sulfaatteja, väriaineita eikä hajusteita. Kokonaisuutena tämä pyykinpesuneste on siis erinomainen tuote. Harmi vain, että se on niin kallista, hinnan vuoksi tätä ei tulla meillä ainakaan jatkuvasti käyttämään, vaikka vauvan pyykin toki haluan jatkossakin pestä ekologisilla pesuaineilla. Onneksi nykyään alkaa olla jo niin paljon valinnanvaraa ekologisissa tuotteissa, että on mahdollista kokeilla monta vaihtoehtoa, että mikä olisi juuri meille paras tuote hinta-laatusuhteeltaan.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Acorelle ruusudeodorantti
Olen monesta paikasta lukenut hehkutusta, että Acorellen deodorantti on paras ekodödö. Deodorantin mainostetaan olevan hellävarainen iholle, mutta pitävän kuitenkin hienhajun tehokkaasti poissa. Tuote ei sisällä alumiineja eikä parabeenejä ja sillä on Cosmebio-merkki.
Tähän luottaen ostin minäkin omani, ja täytyy sanoa, että petyin kyllä. Dödön pitäisi olla ruusuntuoksuinen, mutta minusta tuoksu muistuttaa enemmän hyttysmyrkkyä. Hikoilen aika paljon, joten dödön pitäisi olla tehokas, mutta kuitenkin hellävarainen. Dödö ei kuitenkaan pidä minulla edes kävelylenkillä, saatikka jumpassa. Ei puhettakaan, että dödö kestäisi koko päivän, vaan sitä pitää olla koko ajan lisäämässä, eikä se siltikään pidä. Toinen huono puoli tässä dödössä on, että minulla se poltti kainaloiden ihon, koska ilmeisesti tuotteessa on alkoholia, jota minun ihoni ei siedä. Tuote on myös kallis, joten tätä tuotetta en tule enää ostamaan. Mineraalikividödö, josta olen aiemmin kirjoittanut, on paljon parempi tuote kokonaisuutena, vaikka sekin pettää välillä. Parempaa dödöä etsitään siis vielä...
Valmistusmaa: Ranska
Hinta: 12 e / 50 ml
Säilyvyys: 8 kk avaamisesta

perjantai 24. syyskuuta 2010
Raakasuklaakokeilua
Olen jo pitkään halunnut tehdä raakasuklaata, ja tänään vihdoin pääsin kokeilemaan sitä. Ohjeitahan on monelaisia, mutta halusin aloittaa jollakin simppelillä, lähinnä myös siksi, että minulla ei ole kovin paljon aikaa kikkailla kokkailujen kanssa.
Ohjeen otin Savon Sanomista, http://www.savonsanomat.fi/vapaalla/ruoka-ja-juoma/jalkiruuat/helppo-raakasuklaa/599966. Käytin ihan tavallista tummaa kaakaojauhetta, kun raakakaakaojauhetta en ole saanut vielä ostetuksi. Gojimarjojen sijaan käytin hasselpähkinärouhetta, vaikka gojejakin minulla olisi ollut. Ja hunajana käytin ihan tavallista, tosin aika pehmeää, hunajaa. Kaakaovoin raastoin lastuiksi, jotta se sulaa nopeampaa.
Seoksesta tuli aika lötköä ja kaadoin massan jääpalamuotteihin, jolloin ensimmäiseen palaan tuli melkein kaikki neste, mutta ei pähkinöitä. Melko epätasainen lopputulos oli siis luvassa. Aika helppoa tuo suklaan teko oli. Haastavinta lienee ollut se, miten ehdin tehdä kaiken ennen kuin tyttäreni herää lyhyiltä päiväuniltaan.
No, täytyy sanoa, että kyllä tämä suklaa makeanhimon vie mennessään! Hyvää tuli, mutta jo yhden "jääpalan" jälkeen tuli äklö olo. Itse tykkään enemmän tummasta suklaasta, joten luulen, että suklaasta tulee omaan makuuni parempaa, kun käyttää raakakaakaojauhetta ja hunajan tilalla agavesiirappia. Ohjeitahan on tosiaan monia, joten täytyy kokeilla lisää. Kiva, että tuli kokeiltua. Onhan tämä raakasuklaa niin paljon terveellisempääkin kuin kaupan suklaat.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Made in China
Katsoin viime viikolla telkusta dokkarin, jossa käsiteltiin vaatteissa ja leluissa olevia myrkkyjä, en nyt muista dokkarin nimeä. Ja äitiyspaidoistakin oli löydetty myrkkyjä. Tuli kyllä semmoinen olo, että meidän vauvalle ostetaan tästä lähtien vain ekologisia vaatteita ja leluja. Pesen kyllä kaikki tekstiilit ennen käyttöönottoa, mutta lähtevätkö myrkyt pesussa pois, ken tietää. Ja ne lelut, niitähän imeskellään oikein hartaasti...toinen vaihtoehto on ostaa vaatteita myös kirpparilta. Mutta ennen kaikkea, pyrimme tästedes satsaamaan määrän sijasta laatuun. Eipä niitä lelujakaan niin tuhottomasti tarvita. Ja kun sukulaisillekin saisi sanottua, että ei myrkkyvaatteita eikä -leluja, kiitos.
Ärsyttää ajatella, että me elämme niin saastuneessa ja myrkkyjen täyttämässä maailmassa, että kolmen kuukauden vanhan lapseni elimistössä on jo luultavasti erinäisiä myrkkyjä. Onneksi omilla valinnoilla voi jonkin verran vaikuttaa noiden myrkkyjen määrään.
Sekin on muuten "hauskaa", että "suomalaisen" Tutan valmistamat vaatteita tehdään Kiinassa, mutta hintaa kyllä pyydetään aivan kuin vaatteet olisivat Suomessa valmistettuja. Ja kyseisen puljun vaatteet ovat meillä hajonneet käytössä ensimmäisinä. Tästedes aion henkilökohtaisesti boikotoida kaikkea Kiinassa tehtyä. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta onneksi vielä sentään jonkin verran tavaraa tehdään jopa oikeasti Suomessa.

tiistai 14. syyskuuta 2010
Super-välipala
Syön ihan kohtuullisesti kotimaisia marjoja, mutta utelias luonteeltani kun olen, halusin kokeilla myös paljon puhuttuja "superfoodeja". Lisäksi olen kiinnostunut raakasuklaan teosta, joten siihenkin tarvitsen kaikenmoisia aineita. Niinpä tilaus lähti ja eilen sain kotiin paketillisen superia. Aluksi maistelin inka-marjoja, mulpereita sekä kaakaonibsejä. Inkamarjat olivat aika kirpsakoita ja nibsit kitkeriä, mutta aika äkkiä suu tottuu niiden makuun. Mulperit olivat ihan miellyttävän makuisia. Maistelin mielestäni aika vähän noita, mutta vatsa meni hieman sekaisin, tänään kuitenkaan vastaavaa vaikutusta ei ollut.
Tein siis tänään super-välipalan, johon sekoitin:
- turkkilaista jogurttia
- mustikoita
- mustaherukkaa
- pähkinöitä
- kaakaonibsejä
- mulpereita
- inkamarjoja.
Hyvää tuli! Tarkoitus oli myös lisätä tyrni-karpalojauhetta, mutta unohtui. Täytyy kyllä sanoa, että kaupan valmis"jugurtit" eivät ole mitään verrattuna turkkilaiseen jogurttiin, johon on sekoitettu marjoja. Odottamassa on myös lucumaa, macaa ja carobia, mutta en vielä uskaltanut testata niitä jogurttiin.
Noiden "superfoodien" kohdallahan on puhuttu myös torjunta-ainejäämistä yms, joten minun mielestä kannattaisi niitäkin ostaa vain luomuna, just in case...

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Schindelen mineraalijauhe
Olen käyttänyt usean kuukauden ajan Schindelen mineraalijauhetta. Jotkut vannovat tämän jauheen nimiin, ja joillakin se on auttanut esim. ihottumaan.
Schindelen mineraalijauhehan on vulkaanista hiekkaa Itävallasta. Purkissa ei lue, mitä mineraaleja jauhe sisältää, mutta maahantuojan webbisivuilla on koostumus selvitetty: jauhe sisältää piitä, alumiinia, rautaa, kaliumia, natriumia, magnesiumia, kalsiumia, mangaania, kromia, kuparia, sinkkiä, molybdeenia, kobolttia, booria, nikkeliä, vanadiumia ja fosforia.
Itse en ole huomannut jauheella olevan merkittävää vaikutusta terveydentilaani. Tosin syön myös muita ravintolisiä (kalaöljyä, b-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia sekä maitohappoja), joten voihan olla, että tuolla mineraalijauheella ei enää ole niin dramaattista vaikutusta. Olen kuitenkin taipumassa siihen suuntaan, että luontaiset tuotteet, kuten mineraalijauhe, ovat parempi vaihtoehto kuin teollisesti valmistetut lisäravinteet. Tuntuu silti vähän hassulta maksaa kilosta hiekkaa 35 euroa. Ja tuntuu myös hullulta juoda hiekkavettä (jauhe sekoitetaan nesteeseen). Jotenka tätä Schindelen tuotetta en taida ostaa jatkossa. Olen helposti innostuvaa sorttia, ja nyt olen kiinnostunut ohranoraasta. Raportoin sitten myöhemmin käyttökokemuksia siitä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Ekologista hiustenhoitoa
Joitakin kuukausia sitten kampaajani mielestä hiukseni olivat huonossa kunnossa ja hän sai myytyä minulle "hyvän" shampoon ja hoitoaineen. Kampaamotuotteiksi ne olivat halpoja, vain 8,90 kappale. Tuotteet olivat voimakkaan tuoksuisia ja päänahkani muuttui kutisevaksi sen jälkeen, kun aloitin näiden tuotteiden käytön. Tuoksu oli niin voimakas, että vaikka pesin seuraavana päivänä hiukset toisella shampoolla, näiden tuotteiden tuoksu ei poistunut hiuksista. En kerta kaikkiaan voinut käyttää niitä enää.
Käytin sitten välillä miehelleni ostamaa Elokuu tervashampoota ja kappas vain, päänahkani ei enää kutissut. Elokuu on kotimainen puhdistusainesarja, jonka tuotteissa käytetään puhtaita luonnon raaka-aineita. Elokuu-tuotteet valmistetaan kokonaisekologisesti luontoa ja energiaa säästäen. Tuotteet eivät sisällä synteettisiä tensidejä, säilöntäaineita, valkaisuaineita tai hajusteita eikä niitä ole testattu eläinkokein. Tuotteelle plussaa kotimaisuudesta! Shampoo on myös edullinen, 250 ml 4,50 euroa. Shampoossa on mieto tuoksu ja useita muitakin ihania tuoksuvaihtoehtoja sarjassa on.
Sittemmin olen ostanut itselleni Faith in Nature Aloe Vera shampoon ja hoitoaineen ja kampaamon "hyvät" tuotteet makaavat nyt käyttämättöminä. Faith in Nature on brittiläinen kosmetiikkasarja ja 250 ml:n shampoosta ja hoitoaineesta maksoin 6,50 euroa kappale. Tuotteissa on raikkaan mieto tuoksu. Tuotteet eivät sisällä paprabeenejä, natriumlauryylisulfaattia eivätkä keinotekoisia säilöntä- tai väriaineita.
Käytin sitten välillä miehelleni ostamaa Elokuu tervashampoota ja kappas vain, päänahkani ei enää kutissut. Elokuu on kotimainen puhdistusainesarja, jonka tuotteissa käytetään puhtaita luonnon raaka-aineita. Elokuu-tuotteet valmistetaan kokonaisekologisesti luontoa ja energiaa säästäen. Tuotteet eivät sisällä synteettisiä tensidejä, säilöntäaineita, valkaisuaineita tai hajusteita eikä niitä ole testattu eläinkokein. Tuotteelle plussaa kotimaisuudesta! Shampoo on myös edullinen, 250 ml 4,50 euroa. Shampoossa on mieto tuoksu ja useita muitakin ihania tuoksuvaihtoehtoja sarjassa on.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Karitevoi pelasti jälleen
Minulla oli viime viikolla jälleen tosi pahana silmäympärysiho, oikein punoittava ja kutiava, sellainen atooppinen. Laitoin silmänympärysiholle aamuin ja illoin karitevoita, ja iho oli parissa päivässä parantunut. Täytyy siis todeta, että karitevoi pelasti jälleen! Käyttämäni karitevoi on Niloticaa, johon olen kovin tykästynyt. Voide on mukavan pehmeää, vaikka säilytänkin sitä jääkaapissa. Tavallista karitevoita aion sekoittaa jossakin välissä jojobaöljyyn, kuten eräs lukija ehdotti. Jospa se hieman pehmentäisi sitä. Raportoin kokeen onnistumisesta, kunhan saan aikaiseksi hankkia öljyä.
Tunnisteet:
atopia,
ihonhoito,
kosmetiikka,
silmänympärysiho
lauantai 14. elokuuta 2010
Hampaat hohtaviksi
Olen kokeillut kahta erilaista ekologista hammastahnaa. Frantsilan luonnon fluorihammastahnaa sekä Weledan suola-hammastahnaa. Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta loppujen lopuksi olen tykännyt enemmän Weledan hammastahnasta, joka minulla on tällä hetkellä käytössä.
Frantsilan luonnon fluorihammastahna
Hyvinvoinnin tavaratalon tuotekuvauksen mukaan "Fluori ja yli 20 % ksylitolia estävät tehokkaasti reikiintymistä. Merisuola ja sooda estävät plakin syntymistä ja kotimaiset luonnonmukaisesti viljellyt kehäkukka-, siankärsämö- ja peltokorte sekä propolis- ja kukkaterapeuttiset uutokset hoitavat ja desinfioivat suuta ja ikeniä hellävaraisesti. Raaka-aineet täyttävät Euroopan luonnonkosmetiikkastandardit."
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 6,90 euroa / 75 ml
Säilyvyys: ?
Weledan suola-hammastahna
Ecodealin tuotekuvauksen mukaan hammastahna "stimuloi syljeneritystä, ehkäisee karieksen ja hammaskiven,plakin, muodostumista. Erityisesti kuivasta suusta kärsivälle. Hammastahnan suolayhdistelmän suolakristallit stimuloivat sylkirauhasen syljeneritystä ja siten suun itsepuhdistavaa toimintaa. Luonnollinen natriumbikarbonaatti neutralisoi haitallisia happoja ja ehkäisee hammaskiven syntymistä.Mirhamiuute pitää suuontelon terveenä, rataniajuuriuute vahvistaa suun limakaloja ja ikeniä. Suola-hammastahna maistuu kirpeän suolaiselta ja jättää hampaat puhtaan ja liukkaan tuntuisiksi."
Ensireaktio tästä hammastahnasta oli, että hyi hirveetä, mitä myrkkyä. Tuntui niin kuin suussa olisi klöntti...no, suolaa. Ensimmäisillä kerroilla yritin harjata hampaat mahdollisimman nopeaa ja ajattelin jo tämänkin kanssa, että en pysty tahnaa käyttämään loppuun. Pikkuhiljaa makunystyräni alkoivat kuitenkin tottua tahnaan ja nyt käytän sitä säännöllisesti. Tahna jättää suun puhtaan tuntuiseksi ja raikkaan makuiseksi eli tykkään kyllä tästä tahnasta. Suu tuntuu puhtaammalta kuin Frantsilan tahnan jälkeen. Ainoa mikä mietityttää on se, että siinä ei ole fluoria. Tuotteella on BDIH-sertifikaatti.
Valmistusmaa: Saksa
Hinta: 5,90 euroa / 75 ml
Säilyvyys: 9 kk avaamisesta
Frantsilan luonnon fluorihammastahna
Ensimaistamalla tahnan maku oli mielestäni liian yrttinen. Tuntui, että mitenköhän tulee tätä käytettyä. Makuun kuitenkin tottui pian ja loppujen lopuksi maku tuntui miellyttävälle. Tahna ei vaahtoa juurikaan, mikä on outoa vaahtomaiseen tottuneelle suulle. Mielessä kävi, että mitenköhän tämä tahna puhdistaa suun, kun ei vaahtoa. Mieheni, jonka ikenet ovat aina herkkänä, sanoi, että tätä tahnaa käyttäessä ikenet olivat paremmassa kunnossa eivätkä vuotaneet verta. Plussaa kotimaisuudesta! Kuva on nyt aika huono, kun en muistanut ottaa ajoissa kuvaa...
Valmistusmaa: Suomi
Hinta: 6,90 euroa / 75 ml
Säilyvyys: ?
Weledan suola-hammastahna
Ecodealin tuotekuvauksen mukaan hammastahna "stimuloi syljeneritystä, ehkäisee karieksen ja hammaskiven,plakin, muodostumista. Erityisesti kuivasta suusta kärsivälle. Hammastahnan suolayhdistelmän suolakristallit stimuloivat sylkirauhasen syljeneritystä ja siten suun itsepuhdistavaa toimintaa. Luonnollinen natriumbikarbonaatti neutralisoi haitallisia happoja ja ehkäisee hammaskiven syntymistä.Mirhamiuute pitää suuontelon terveenä, rataniajuuriuute vahvistaa suun limakaloja ja ikeniä. Suola-hammastahna maistuu kirpeän suolaiselta ja jättää hampaat puhtaan ja liukkaan tuntuisiksi."
Ensireaktio tästä hammastahnasta oli, että hyi hirveetä, mitä myrkkyä. Tuntui niin kuin suussa olisi klöntti...no, suolaa. Ensimmäisillä kerroilla yritin harjata hampaat mahdollisimman nopeaa ja ajattelin jo tämänkin kanssa, että en pysty tahnaa käyttämään loppuun. Pikkuhiljaa makunystyräni alkoivat kuitenkin tottua tahnaan ja nyt käytän sitä säännöllisesti. Tahna jättää suun puhtaan tuntuiseksi ja raikkaan makuiseksi eli tykkään kyllä tästä tahnasta. Suu tuntuu puhtaammalta kuin Frantsilan tahnan jälkeen. Ainoa mikä mietityttää on se, että siinä ei ole fluoria. Tuotteella on BDIH-sertifikaatti.
Valmistusmaa: Saksa
Hinta: 5,90 euroa / 75 ml
Säilyvyys: 9 kk avaamisesta
keskiviikko 4. elokuuta 2010
Kynnet kauniiksi
Tällä hetkellä minulla on vain yksi kynsilakka meikkipussissani, Santen kynsilakka. Sante-kynsilakat ovat hypoallergisia. Ne on valmistettu ilman yleisimmin ärsyttäviä hartseja ja liottimia (formaldehydi, kolophoniumi ja toluoli). Kynsilakkaa ei ole testattu eläinkokein.
Lakan sävy on French Pearl ja se on erittäin hento. Yksi kerros pysyy kynsissä tosi pitkään, mutta väri on yhdellä kerroksella lähes olematon. Tietenkin kynnet ovat huolitellumman näköiset kuin ilman lakkaa. Kahta kerrosta en ole ehtinyt vielä kokeilemaan. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen lakkaan, joka on mielestäni jopa parempi kuin "tavislakat".
Valmistusmaa: Saksa
Hinta: 7 ml/13,90 euroa

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Oliv' kirkastava kuorintanaamio
Tuote lupaa kuoria kuolleet ihosolut hellävaraisesti iholta ja imeä itseensä toksiinit saaden ihon hengittämään paremmin ja tehden siitä taas pehmeän ja heleän.
Kokeilin tätä naamiota suihkussa käynnin jälkeen. Tosin vauvanhoidon takia ihoni keskesi kuivahtaa, koska pääsin laittamaan naamion vasta noin tunnin päästä suihkussa käymisestä. Ihoni oli siis ennen naamiota kuiva ja kiristävä. Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti.Tämä tuote tekee todellakin sen, mitä lupaa! Ihostani tuli pehmeä ja heleä. Seuraavana päivänäkin iho oli vielä ihanan pehmeä. Loistava tuote, tätä ostan varmasti jatkossakin.
Hieman ihmetytti suomenkieliset ohjeet. Ranskaksi ja englanniksi neuvottiin, että naamion tulee vaikuttaa 5 minuutia, jonka jälkeen kasvoja hierotaan pyörivin liikkein ja sitten naamio huuhdellaan pois. Suomenkielisessä ohjeessa neuvottiin vaikutusajaksi 10 minuuttia. Minä annoin vaikuttaa sen 5 minuuttia, mutta pitääpä ensi kerralla kokeilla kymmentä.
99 % kaikista raaka-aineista on peräisin luonnosta, 30 % kaikista raaka-aineista on tuotettu luonnonmukaisesti. Tuotteella on Ecocert-sertifikaatti.
Valmistusmaa: Ranska
Hinta: 75 ml 23,70
Säilyvyys: avattuna 6kk

ecocert,
ihon puhdistus,
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka
torstai 22. heinäkuuta 2010
Ruusuntuoksua kasvoihin
Vaikka olenkin käyttänyt kookosöljyä ja karitevoita kasvoille, joka tilanteseen ne eivät sovi rasvaisuutensa vuoksi. Päivällä ja meikin alla on mukavampi käyttää jotakin kevyempää voidetta.Olen nyt testaillut jonkin aikaa Frantsilan Midsummer Rose -kasvovoidetta, käyttö on tosin ollut melko epäsäännöllistä, kun olen talostellut vauvan kanssa kotona.
Voide levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Kuten nimi antaa olettaa, voide on ruusuntuoksuinen. Tuoksu ei kuitenkaan minusta ole yhtä miellyttävä kuin myös käyttämässäni ruusuntuoksuisessa Lavera Faces Wild Rose kasvovedessä.
Frantsilan voide sisältää kylmäpuristettuja luomukasviöljyjä sekä aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä. Plussaa suomalaisuudesta. Tuotteella ei ole sertifikaatteja, mutta valmistajan mukaan tuotteen raaka-aineet ja valmistu täyttävät eurooppalaiset luonnonkosmetiikkastandardit. Voide ei sisällä mineraaliöljyjä, keinotekoisia väriaineita tai hajusteita, silikaatteja eikä parabeenejä. Tuotetta ei ole testattu eläinkokein. 40 ml:n putkilo maksoi 16,90. Tuotteessa ei ole merkintää, kauanko se säilyy avattuna, mutta parasta ennen päiväys on merkitty.
Laveran kasvovesi hoitaa hommansa ja virkistää kasvot pesun jälkeen. Tuotteessa ei ole käytetty synteettisiä hajusteita eikä väri- tai säilöntäaineita eikä mineraaliöljyjä. Tuotetta ei ole testattu eläinkokein ja sillä on BDIH-sertifikaatti. 50 ml:n puteli maksoi 9,90. Tuotteessa ei ole merkintää, kauanko se säilyy avattuna, mutta parasta ennen päiväys on merkitty.

BDIH,
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka,
voiteet
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Onnellinen äiti
Tämä ei nyt liity mitenkään aiheeseen, mutta vauvamme syntyi reilut kaksi viikkoa sitten...vauvanhoidossa on sen verran työtä, että en ole joutanut blogia päivittelemään. Sama kiire jatkunee vielä jonkin aikaa, joten uusia postauksia ei vähään aikaan tule. Jatketaan ekolinjalla sitten, kun kiire hellittää.
perjantai 28. toukokuuta 2010
Huulirasvoja kaksin kappalein
Minulla on tällä hetkellä käytössä parikin erilaista huulirasvaa. Pierre Robert Aloe Vera -huulirasvan sain tilauksen yhteydessä ilmaiseksi, mutta jouduin sen kaveriksi tilaamaan Santen huulirasvan. Pierre Robertin huulirasvaa en näes uskalla kuljettaa käsilaukussani, sillä tuotteen kansi vaikuttaa kovin höllältä, enkä halua rasvojen levittyvän käsilaukkuuni. Niinpä käytän Pierre Robertin rasvaa kotosalla ja Santen rasvaa, kun olen kulussa.
Pierre Robertin huulivoide on vaseliinimaista, ja se on melko juoksevaa, joten voidetta tulee laitettua aina melko reippaasti. Tuotteen INCI-lista on seuraava: Petrolatum, Aroma, Isopropyl, Myristate, Aloe Barbadensis Leaf Juice Powder, Citral, Citronellol, Eugenol, Limonene, Linalool. Kyllähän nämä INCI-lista vielä aika hepreaa ovat, varsinkin kun ehdin palauttaa Rita Stiensin kirjan takaisin kirjastoon. Petrolatum taitaa kuitenkin nimenomaan olla vaseliinia, joten se selittänee vaseliinimaisen koostumuksen :)
Santen huulivoiteen koostumuksesta minulla ei ole tarkempaa tietoa kuin että se sisältää "luomulaatuista granaattiomenauutetta ja luomulaatuista manteliöljyä". Tuotteella on BDIH-sertifikaatti. Tuote on aika tyyris, sillä 4 ml:n purkki maksoi 6,90. Voide on aika kiinteää, joten sitä on vaikeahkoa saada riittävästi huuliin.
Sinällään en ole tällaisten pakkausten kannattaja, sillä minusta huulivoidepuikko on hygieenisempi. Mutta kun voiteet toimivat, niin eipä siinä, hyvä niin.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Essential Care Organic Ultra Rich -voide
Olen testaillut jonkin aikaa Essential Caren Organic Ultra Rich -voidetta. Tuotteen mainostetaan sopivan erittäin kuivalle, hilseilevälle tai atooppiselle iholle. Voide sisältää oliiviöljyä, kookosöljyä, karitevoita, mehiläisvahaa ja mäkikuisma-yrttiä. Tuote on Soil Association -sertifioitu.
Voiteen sanotaan olevan tuoksuton, mutta minusta se tuoksuu miedosti oliiviöljylle ja ainakin minun nenääni tuoksu on hyvin miellyttävä. Voide on aika öljyinen, mutta imeytyy suhteellisen nopeasti.
Olen käyttänyt tuotetta kasvoille ja vartalolle. Minulla tuote ei sovi kovin hyvin silmänympärysiholle, ainakaan voide ei auttanut silmänympärysihon punoitukseen. Voide ei auttanut myöskään käsiini, kun ne olivat tosi huonossa kunnossa, vaan jouduin turvaamaan kortisoniin. Mutta vartalovoiteena ja yövoiteena tämä toimii hyvin, samoin kuiville kantapäille voide tehosi.
175 gramman purkista maksoin 23 euroa. Tuote on periaatteessa hyvää ja on voittanut palkintojakin, mutta minä taidan kuitenkin pitäytyä ennemmin karitevoissa ja kookosöljyssä, ne kun tulevat paljon halvemmiksikin ja toimivat ihan yhtä hyvin ellei paremminkin.

silmänympärysiho,
soil association,
vartalo,
voiteet
torstai 20. toukokuuta 2010
Karitevoita edullisesti
Kirjoitin jokin aika sitten karitevoista. 100 ml:n purnukka kului minulta äkkiä, enkä raaskinut ostaa lisää tyyriin hinnan vuoksi. Surffasin kuitenkin netissä ja löysin verkkokaupan, josta karitevoita saa edullisesti, Pienen Tuoksukaupan (http://pieni.tuoksukauppa.net/)
Pienessä Tuoksukaupassa 400 g karitevoita maksaa 8,90. Tilasin myös kokeeksi 50 grammaa (hintaan 3,90) Nilotica-karitevoita, joka on luomua. "Karitevoin yhteydessä luomu tarkoittaa, että villinä kasvavat puut on luomu-sertifikoitu eli niiden kasvuympäristö ja käsittely on valvotusti luonnonmukaisuuden ehdot täyttävää."
Tuotteet toimitettiin köntteinä muovipusseissa, joten kotona on hyvä olla jokin purkki, johon voiteet voi laittaa. Minä ostin tilauksen yhteydessä 125 ml:n purkin, johon laitoin osan voiteesta.
Nilotica-karitevoi on kellertävämpää kuin tavallinen karitevoi. Se ei ole niin kiinteää kuin tavallinen karitevoi, joten voin saaminen purkkiin oli vähän tuhertamista. Nilotica-kartievoita suositellaankin säilytettävän jääkaapissa.
Ihanaa, että Suomestakin saa jotakin edullisesti! Olin jo valmistautunut tilaamaan karitevoita Euroopasta, mutta onneksi siihen ei tarvinnut ryhtyä.

Tyrni- ja karpalomehu
Olen juonut lähes koko raskauteni ajan tyrni- ja karpalomehua. Olen vaihdellut tuotemerkkejä riippuen siitä, mitä merkkiä on kulloinkin ollut kaupoissa myytävänä. Olen kuitenkin pitäytynyt sokeroimattomissa versioissa, vaikka kummatkin mehut ovat melko voimakkaan makuisia. Makuun kuitenkin tottuu pian, enkä voisi kuvitellakaan enää juovani sokeroituja versioita. Tosin tyrnimehuun olen välillä sekoittanut appelsiinimehua, mutta silloinkin tyrni tasapainottaa appelsiinimehun makeaa makua. Olen siis joko juonut ruokalusikallisen raakaa tyrnimehua tai sitten lorauttanut lasin pohjalle tyrniä ja päälle appelsiinimehua. Karpalomehun olen sekoittanut veteen sekamehun tapaan.
Tyrnimehun olen huomannut vaikuttavan positiivisesti ihoni kuntoon. Esimerkiksi alkuraskaudessa minulla oli nenässä haavauma, joka ei parantunut millään voiteella. Kun aloitin tyrnimehun juomisen, haavauma parani. Kun pidin taukoa tyrnimehusta, haavauma palasi mutta häipyi taas, kun jatkoin mehun juomista...
Karpalomehua olen juonut virtsatietulehduksen ehkäismiseksi eikä tulehduksia ole ollut.

Raskaus ja synnytys,
ruoka ja juoma,
ruokavalio
maanantai 17. toukokuuta 2010
Mineraalideodorantti
Olen luopunut tavallisista dödöistä niissä olevan alumiinin takia. Tällä hetkellä käytössäni on Vivisanten 24 hour mineral deo, joka ei sisällä ihoa tukkivia alumiiniyhdisteitä, alkoholia, säilöntä- tai väriaineita. Deodorantti on tuoksuton.
Deodoranttia käytetään niin, että kivi kostutetaan veteen, jonka jälkeen deodoranttia sivellään iholle.
Minulla tuote toimii välillä, välillä ei. Nyt loppuraskaudesta huomaan hikoilevani enemmän ja nyt kun on ollut hellettäkin, niin dödö ei vain pidä eli sitä pitää laittaa lisää useita kertoja päivässä. Ja kainaloiden tulee ehdottomasti olla karvattomat, että tuote toimisi. Töissä ollessani huomasin myös, että erikoisen kiireisinä päivinä dödö ei pitänyt koko työpäivää. Siitäkin huolimatta käytän mieluummin mineraalideodoranttia kuin niitä tavallisia. Tämä deodorantti kuluu aika hitaasti, joten luulen, että minulla tämä kestää käytössä ainakin vuoden. Vaikka tuote oli aika tyyris (n. 9 euroa), niin pitkäikäisyyden vuoksi tämä on kuitenkin aika edullinen deodorantti. Jatkossa taidan kuitenkin kokeilla jotakin muuta tuotemerkkiä, kunhan saan ensin tämän kulutettua loppuun.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010
Viha-rakkaussuhde kortisoniin
Päätin muutama viikko sitten, että rupean vieroittamaan ihoani kortisonista. Olen käyttänyt kortisonia lapsesta asti atooppiseen ihottumaan, ja haluaisin päästä sen käytöstä eroon, koska en usko sen olevan mitenkään hirveän terveellistä. Niinpä olen siis muutaman viikon ajan hoitanut käsiäni karitevoilla sekä sen loputtua Essential Care Ultra Rich-voiteella. Aluksi kaikki näytti hyvältä, ja vaikka iho olikin kuiva ja rakkulainen, niin sinnikkäästi pysyttelin erossa kortisonista. Tänään kuitenkin hävisin taistelun, sillä käteni olivat kuin tulessa, niin pahasti niitä kutitti. Asiaa ei varmaankaan auta, että olen koivuallerginen ja saan kamalia patteja myös itikoiden pistoista, joten tämä aika vuodesta on aina erittäin ongelmallinen ihoni kannalta. Nyt on sitten kädet rasvattu kortisonilla ja kylläpä helpotti. Täytyy yrittää vieroitusta uudelleen tai sitten vain hyväksyä se, että kortisoni tulee pysymään seuranani koko elinikäni.
tiistai 11. toukokuuta 2010
Raskaus ja kauneudenhoitotuotteet
Helistimen uutiskirjeestä bongasin listauksen eri kauneudenhoitotuotteiden riskeistä raskaana oleville. Mielenkiintoista luettavaa...
http://www.helistin.fi/?page=2329353&id=1692800

maanantai 10. toukokuuta 2010
Essential Care voiteet testissä
Tilaan usein tuotteita netin kautta, mutta huonona puolena siinä on, että tuotteita ei pääse testailemaan eikä tuoksuttelemaan. Sain erään tilauksen yhteydessä näytepakkauksia Essential Care -sarjan Rose Moisturiser ja Avocado Replenishing Cream -voiteista, joita mieluusti olen nyt testaillut.
Voiteet ovat Soil Association -sertifioituja ja soveltuvat myös vegaaneille.
Avocado Replenishing Cream
Tämä voide sopii valmistajan mukaan erityisesti yövoiteeksi ja sitä voi käyttää kasvojen ja kaulan lisäksi myös silmänympärysiholla. Tuotteessa oli kuitenkin niin voimakas laventelin tuoksu, että minä en uskaltanut sitä silmänympärysiholle laittaa. Muutenkaan en ole laventelin tuoksun ystävä. Voide ei olut liian rasvainen ja imeytyi hyvin. Saunan jälkeen testatessani voidetta iho jäi hieman kiristäväksi. Testasin voidetta kahtena iltana enkä testauksen perusteella ostaisi tätä tuotetta itselleni, suurimpana syynä juuri voimakas tuoksu.
Rose Moisturiser
Voide sopii valmistajan mukaan kasvoille, kaulalle ja silmänympärysiholle. Tämän voiteen tuoksu oli miedompi kuin avokadovoiteen, ja tuoksuna oli omaan nenään miellyttävämmältä tuntuva ruusu. Tätä uskalsin kokeilla jopa silmänympärysiholle, ja ihan hyvin toimi, ei ainakaan iho ärtynyt. Voide imeytyi aika nopeasti ja iho jäi miellyttävän tuntuiseksi. Tätä voidetta voisin lyhyen testauksen jälkeen jopa tilatakin.

perjantai 7. toukokuuta 2010
Mäntysuopa
Olen löytänyt uudelleen vanhan kunnon siivoustuotteen eli mäntysuovan! Kauhistuneena katselin siivouskaappini sisältöä ja totesin, että mäntysuovalla voin korvata niin monta tuotetta ja onhan se tuotteena ekologisempikin ja myös iholle ystävällisempi kuin kaiken maailman tehopuhdistajat.
Mäntysuopaliuosta olen nyt käyttänyt mm. lattioiden puhdistukseen ja kodin pintojen puhdistukseen. Myös uunin pesuun sitä voi käyttää: Levitä mäntysuopaliuosta tahrojen pinnalle ja kuumenna uuni 50 asteeseen. Kun uuni on hetken jäähtynyt, harjaa pehmeällä harjalla ja pyyhi veteen kostutetulla liinalla. Mäntysuopa on paljon parempi vaihtoehto uunin puhdistukseen kuin aiemmin käyttämäni uuninpuhdistusaine, jonka kyljessä lukee näin: "Älä suihkuta kerrallaan yli 10 sekuntia, jottei palavia kaasuja pääse kertymään, äläkä hengitä höyryjä. Jätä uuni auki 30 minuutiksi ja tuuleta huone". Huhhuh, mitä myrkkyjä sitä on tullutkaan käytettyä.

torstai 6. toukokuuta 2010
Kallis kasvonaamio
Päätinpä toissapäivän hemmotella itseäni kasvonaamion avulla. Jotenkin sain naamiota sohittua silmääni, ja vaikka huuhtelin silmän, ihana tulehdus jyllää nyt siinä. Naamio oli ns. ammattilaissarjaa, ei mitään ekoa. Varasin sitten tänään ajan yksityisläkärille, silmätautien erikoislääkärille vieläpä. Kyseinen lääkäri ei osannut ottaa mitään kantaa silmäni tilaan, vaan passitti minut yliopistollisen sairaalan silmäpolille. 75 euroa sentään laskutti "palveluistaan". Silmäpolilla sitten odottelin ensin reilun tunnin hoitajalle, joka kyseli höpöjä ja testasi näön. Sitten taas tunti odottelua, että pääsin lääkärille. Sain sentään reseptin lääkkeille, joista toista en tosin uskalla ottaa, kun vaikutukset sikiöön tuntuivat olevan aika kovat. Kaiken tämän ajan mieheni odotteli minua, koska oli kuskina, ja kärsi näin ansionmenetyksistä. Lisäksi joku törttö kolhi parkkipaikalla autoamme, mutta onneksi on rekkari tiedossa...Koko reissuun meni aikaa matkoineen viisi tuntia.
Kasvonaamion hinta: lääkäri- ja lääkemaksut 124,45 euroa, mieheni menettämä työaika ja mahdolliset korjaustyöt automme puskuriin. Ihanan kallista.

Luonnonkosmetiikan sertifikaateista
Lueskelen paraikaa Rita Stiensin Totuus kosmetiikasta -kirjaa (Tammi, 2008) ja ajattelin poimia kirjasta otteita Euroopassa käytettävistä luonnonkosmetiikan sertifikaateista. Tärkeimmät niistä lienevät Saksan BDIH, Ranskan Ecocert ja Iso-Britannian Soil Association -sertifikaatit.
BDIH
"Luomulaadusta ei BDIH:n sertifioinnin yhteydessä pidetä suurta meteliä, mutta sillä on siitä huolimatta suuri merkitys. Merkittävä osa kaikkia emulsioita, siis esim. kosteusvoiteita ja niiden kaltaisia hoitavia tuotteita, ovat kasviöljyt. Toien tärkeä perusosa lähes kaikessa luonnonkoskemtiikassa ovat kasviuutteet. BDIH:n mukaan sertifioidussa kosmetiikkatuotteessa on siis väistämättä monta hoitavaa ja vaikuttavaa ainesosaa, joiden vaaditaan olevan luomuviljeltyjä. -- 60 % merkin tuotteista tulee olla sertifioituja, ennen kuin yksikään tuote saa leiman tai lasketaan markkinoille. Niin varmistetaan, että merkki todella profiloituu luonnonkosmetiikaksi eikä vain yritä antaa luonnolista vaikutelmaa." Lisää BDIH-sertifikaatista: http://www.ionc.info/
Ecocert
"Ecocertin säännöstön perusteella myönnetään kumpikin Ranskan tunnetuimmista sertifikaateista, Cosmetique BIO ja cosmetique ECO. Cosmetique BIO -sertifikaattia varten 10 % tuotteen ainesosista tulee olla peräisin luomuviljelystä, Cosmetique ECO -sertifikaattiin luomuviljeltyjä ainesosia tarvitaan 5 %. -- Ecocertin sertifikaatin saa helpommin kuin BDIH:n. Ecocertin logon tuotteeseen voi saada, vaikka vain yksi tai muutama harva valmistajan tuotteista vastaisi sertifiointikriteerejä."
Lisää Cosmetique BIO ja ECO-sertifikaateista: http://www.cosmebio.org/
Soil Association
"Myönnettävän sertifikaatin nimi on Soil Association Organic Standard. Kosmetiikan sekä muiden tuotteiden sertifioinnista on päätetty: Tuotetta voidaan nimittää luonnonmukaiseksi, "organic", jos 95 % sen ainesosista (vesi poisluettuna) on peräisin luomutuotannosta. Tuotteeseen voidaan merkitä teksti "x % organic ingredients", jos vähintään 70 % sen ainesosista (vesi poisluettuna) on peräisin luomutuotannosta. Tällaisella tiukalla luomulinjalla on seuraamuksensa. Esimerkiksi shampoota ja suihkugeeliä ei Soil Associationin vaatimuksilla voida valmistaa. -- Myös kosteusvoiteiden ja lukuisten muiden tuotteiden kohdalla Soil Associationin luomulinja tarkoittaa paljosta luopumista. Niinpä järjestön sertifioimat tuotteet ovatkin suurimmaksi osaksi melko yksinkertaisia."
Lisää Soil Association -sertifikaatista: http://www.soilassociation.org/

keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Silmänympärysvoiteista
Atooppinen ihoni oireilee erityisesti käsissä ja silmänympäryksissä. Silmänympärysihoni on punoittava ja kuiva, ja on ollut todella vaikea löytää sopivaa silmänympärysvoidetta, joka ei ärsyttäisi herkkää ihoa. Kaikkein parhaimmiksi tuotteiksi olen kokenut kookosöljyn, karitevoin, etanavoiteen sekä Avenen Soothing Eye Contour Creamin. Avenen voide ei kylläkään ole luonnonmukaista kosmetiikkaa ja yritän etsiä sille sille korvaavaa tuotetta. Olen aika tarkka silmänympärysvoiteen kanssa, koska en halua tuhlata rahojani turhaan, sillä silmänympärysiho on minulla todella herkkä eivätkä todellakaan mitkä tahansa voiteet sovi. Etsintä jatkukoon..
Tunnisteet:
atopia,
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka,
silmänympärysiho
Kemikaali-inventaario
Koska olen todellakin kosmetiikan suurkuluttaja, päätin tehdä inventaarion kodistani löytyvistä purkeista. Purkkimaniani ulottuu myös siivouskaapin puolelle, jonka sisällön kävin myös samalla läpi. Tulos oli shokeeraava, silmäni aukesivat kyllä tämän inventaarion ansiosta.
Voide- ja meikkikaappi (yht. 104 tuotetta):
- kasvovesi (1 kpl)
- vartalovoide (9)
- jalkavoide (6)
- silmämeikinpoistoaine (1)
- kiinteytysvoide (5)
- rintavoide (1)
- aurinkovoide (8)
- karvanpoistoaine (2)
- hiuskiinne (3)
- talkki (1)
- aftersun-voide (3)
- hiuksiin jätettävä hoito (6)
- käsivoide (4)
- kasvovoide (8)
- muotovaahto (3)
- silmänympärysvoide (2)
- meikkivoide (2)
- deodorantti (2)
- kasvonaamio (4)
- järeämpiä hoitovoiteita, kuten kortisonia (4)
- puuteri (3)
- poskipuna (2)
- ripsiväri (1)
- huulipuna (9)
- eyeliner (5)
- peitevoide (1)
- luomiväri (5)
- huulten pohjustus (1)
- silmämeikinpohjustus (1)
- valokynä (1)
Kylpyhuone (yht. 29 tuotetta):
- shampoo (6 kpl)
- hoitoaine (9)
- suihkugeeli/-saippua (4)
- vartalonkuorinta (3)
- kasvojen puhdistusemulsio (3)
- kasvojen kuorintavoide (1)
- jalkojen kuorintavoide (1)
Siivouskaappi (yht. 29 tuotetta):
- yleispuhdistusaine (4 kpl)
- wc-puhdistusaine (1)
- tekstiilipesu (1)
- lattianpuhd.aine (1)
- maalarinpesu (1)
- lasinpesu (2)
- viemärinavaaja (1)
- kloriitti (1)
- kylpyhuonepesu (1)
- kivipesu (1)
- saunan tehopesu (2)
- uunin puhd.aine (2)
- tahranpoistoaine (3)
- pyykinpesuaine (3)
- huuhteluaine (3)
- värinpoistoaine (1)
- valkaisuaine (1)
Sanomattakin selvää on, että suurin osa tuotteista on ihan turhia. Vaikka itse työskentelen markkinoinnin parissa, olen uskonut mainosmiesten sanoja ja hankkinut kotiini kunnon arsenaalin tuotteita, vaikka vähemmälläkin pärjäisi. Esim. siivouksessa perinteinen mäntysuopa peittää mennen tullen "tehokkaammat" (=haitallisemmat?) tuotteet. Lisäksi suurin osa tuotteista on avattuja paketteja, joten sekin mietityttää, että kuinka vanhentuneita ne ovat. Toki muutama avaamaton tuotekin löytyi.
Elämäntapamuutokseeni liittyy myös se, että aion vähentää ostamieni tuotteiden määrää. Tästä päätöksestä kiittänee niin ihoni, lompakkoni kuin luontokin. Jännä nähdä esim. vuoden päästä, kuinka paljon tuotteita kaapeistani löytyy, uskon että paaaaljon vähemmän. Koska rahaa ei kuitenkaan ole tuhlattavaksi asti, aion käyttää jo kaapeissani olevat tuotteet loppuun ennen uusien ostamista, vanhimmasta päästä olevat tuotteet heitän kylläkin pois jo nyt...

tiistai 4. toukokuuta 2010
Themis puhdistusemulsio
Themiksen puhdistusemulsiossa on sama mausteinen tuoksu kuin yövoiteessakin. Puhdistusemulsio puhdistaa tehokkaasti myös meikin. Miinusta pullon isosta suuaukosta, josta tulee helposti lorautettua liikaa puhdistusemulsiota. 150 ml:n purkki maksoi poistomyynnissä 13 euroa. Tuote säilyy avattuna 6 kk.
Themiksen tuotteilla on Cosmebio-sertifikaatti, lisäksi tuotteet ovat reilun kaupan kosmetiikkaa.
Themiksen tuotteilla on Cosmebio-sertifikaatti, lisäksi tuotteet ovat reilun kaupan kosmetiikkaa.
Tunnisteet:
cosmebio,
ihon puhdistus,
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka,
reilu kauppa
maanantai 3. toukokuuta 2010
Themis yövoide
Minulla on ollut jo jonkin aikaa käytössä Themis Anti Age -yövoide. Voide on hieman mausteisen tuoksuinen, ja kesti hieman tottua tuoksuun, mutta nyt se tuntuu jo miellyttävälle. Voide on toiminut maininosti yövoiteena ainakin näin keväällä, talvikäytöstä minulla ei ole kokemusta. Plussaa pumppupullosta, jonka ansiosta voidetta voi annostella sopivan määrän hygieenisesti. Voide säilyy avattuna 6 kk. 30 ml:n purkista maksoin noin 18 euroa.
Themiksen tuotteilla on Cosmebio-sertifikaatti, lisäksi tuotteet ovat reilun kaupan kosmetiikkaa.
Themiksen tuotteilla on Cosmebio-sertifikaatti, lisäksi tuotteet ovat reilun kaupan kosmetiikkaa.
Tunnisteet:
cosmebio,
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka,
reilu kauppa,
voiteet
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Karitevoi
Jollakin keskustelupalstalla hehkutettiin karitevoita atooppisen ihon hoidossa. Minäkin päätin kokeilla tuotetta, testaamani tuote on Melvita Karitevoi. Tuotteella on Cosmebio-sertifikaatti.
" Melvita Karitevoi tunnetaan ainutlaatuisena kauneudenhoitotuotteena. Afrikkalaisen voipuun pähkinästä mekaanisesti puristamalla saatu arvokas karitevoi eli shea butter on 100 % puhdas, luonnollinen tuote, joka ei sisällä lisäaineita. Hajusteeton Melvita Karitevoi suojaa, ravitsee, rauhoittaa, kosteuttaa ja pehmentää erityisesti kuivaa ihoa. Karitevoi käy sekä kasvoille että vartalolle."
Karitevoi on melko rasvaista ja imeytyy hitasti, joten käyttäisin tuotetta lähinnä yövoiteena ja etenkin talvisin, kun iho on kuivempi. Olen käyttänyt tuotetta niin kasvoille, vartalolle, käsiin, kantapäihin kuin silmänympärysihollekin. Kortisonista en valitettavasti ole päässyt tämänkään tuotteen avulla eroon, vaan kun käteni menevät oikein huonoiksi, on minun silti turvauduttava kortisonin apuun. Olen pohtinut kuitenkin sitä, että jos vain sinnikkästi käyttäisin esim. tätä karitevoita myös silloin, kun ihoni on todella huonona enkä turvautuisi kortisoniin, niin paranisiko atopiani ajan myötä. Nähtäväksi jää, riittävätkö hermoni tällaiseen kokeiluun.Karitevoita tulen kuitenkin jatkossakin käyttämään, tämä on etenkin kuivan talvi-ihon pelastus!

kortisoni,
kosmetiikka,
silmänympärysiho,
vartalo,
voiteet
tiistai 27. huhtikuuta 2010
Synnytykseen valmistautumista
Kuulin hierojaltani, että synnytykseen valmistautumisessa voisi käyttää vadelmanlehtiteetä, joka vahvistaa kohtua ja auttaa siten synnytyksessä. Aiheesta on vain vähän tietoa suomeksi, joten etsin netistä englanniksi tietoa tästä asiasta. Kyseessähän on siis kuivatut vadelmanlehdet, joita haudutetaan teen tapaan. Vadelmanlehtiteetä voi ostaa luontaistuotekaupoista. Suositukset teen nauttimisen aloittamiselle vaihtelevat: joillakin sivustoilla suositeltiin, että teetä aloitetaan nauttimaan 32. raskausviikosta lähtien, toisilla sivustoilla 36. raskausviikosta lähtien. Itse aloitin teen juomisen 34. raskausviikolla. Aloitin yhdellä kupillisella päivässä ja tarkoituksena on lisätä juontia pikku hiljaa 2-3 kuppiin päivässä. Itse olen lisännyt teehen hieman hunajaa makua antamaan.
Koska en ole ennen synnyttänyt, en osaa sanoa, onko teellä minkäänlaista vaikutusta; jos synnytys on "helppo", en voi sen sanoa johtuvan juuri tästä teen juonnista. Mutta päätin siltikin kokeilla tätä teetä, ei siitä haittaakaan voi olla. Teetä on käytetty kuulemma vuosituhansia synntykseen valmistautumisessa.
Kaikkia kikkoja enemmän uskon kuitenkin omaan positiiviseen ajatteluun; uskon, että kehoni kestää synnytyksen enkä pelkää sitä, onhan kyseessä täysin luonnollinen tapahtuma. Mutta sepä on nähtävissä muutamien viikkojen sisällä, että millaiseksi esikoiseni synnytys muotoutuu.
Tietoa vadelmanlehtiteestä

maanantai 26. huhtikuuta 2010
Kynsilakat vaihtoon!
Luin Kemikaalicocktailista kynsilakkojen vaaroista ja päätin heti hankiutua eroon vanhoista lakoista. Meikkiboksistani löytyi peräti 17 kynsilakkapulloa, jotka odottavat nyt ongelmajätekeräykseen menoa. Olen kyllä jo pitkään miettinyt, että kuinka terveellistä on käyttää kynsissä ongelmajätteeksi luokiteltua tavaraa. Harmi vaan, että hoksasin tuon jutun vasta nyt, mutta onneksi en ole raskausaikana kovin paljon kynsilakkojen kanssa läträillyt. Pitänee synnytyksen jälkeen kokeilla jonkin luonnonkosmetiikkamerkin kynsilakkaa.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Etanavoide

Ostin Baba de Caracol -etanavoidetta alunperin raskausarpien hoitoon, mutta tuotteen esitteestä huomasin, että voidetta voi käyttää myös muussa ihonhoidossa. Olen käyttänyt tuotetta kasvoille, mukaanlukien silmänympärysiholle ja ihoni todella pitää tästä tuotteesta! Valitettavasti talvella tämäkään voide ei ollut tarpeeksi jämerää kuivalle iholleni, joten jouduin siirtymään muihin voiteisiin. Mutta käyttäisin tätä ehdottomasti päivävoiteena, ellei hinta olisi niin suolainen. Tässä kun jään kotiäidiksi, niin talous ei vain kestä maksaa 40-50 euroa 100 ml:n voidepurkista.
Tämä tuote toimii todella ainakin minun atooppisella ihollani ja myös silmäympärysiholle tämä sopii, iho ei ollut yhtään atooppisen näköinen tämän tuotteen ollessa käytössä.
Tunnisteet:
atopia,
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka,
silmänympärysiho,
vartalo,
voiteet
Kookosöljy
Olen kokeillut ihonhoidossa Cocovi-neitsytkookosöljyä. Kookosöljy on purkissa kiinteää, mutta sulaa käsissä öljymäiseksi. Öljy imeytyy ihoon suhteellisen nopeasti ja olen käyttänyt sitä sekä vartalolle että kasvoille, myös silmänympärysiholle! Plussaa ihanasta tuoksusta, minä kun satun rakastamaan kookoksen tuoksua! Talvella oikein kuivalle iholle kookosöljy oli kiutenkin riittämätön, ainakin yöksi sai laittaa jotain rasvaisempaa ainetta.
Olen käyttänyt kookosöljyä silloin tällöin myös ruoanlaitossa, mutta itse pidän siitä enemmän ihonhoitotuotteena. Vauvan synnyttyä aion kokeilla sitä myös vauvan ihonhoidossa. Uskon, että kookosöljy on luonnollisuutensa vuoksi myös vauvan ihnohoidossa parempi kuin mikään kemiallinen tekele.
Tuotteen hintakaan ei kirpaise, 500 ml:n purkki oli noin 12 euron luokkaa.
Tunnisteet:
ihonhoito,
kasvot,
kosmetiikka,
silmänympärysiho,
vartalo,
voiteet
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Blogin aloittelua
Blogini tarkoituksena on jakaa kokemuksia hyväksi havaitsemistani ekologisemmista kosmetiikka- ja kemikaalituotteista sekä kertoilla yleensä ottaen sellaisista tuotteista, joilla on ollut hyvä vaikutus olotilaani ja elämääni.
Kuten esittelyssäni mainitaan, olen kosmetiikan suurkuluttaja, joka on kuitenkin viime aikoina herännyt miettimään, millaisia vaikutuksia kosmetiikan kemikaaleilla on hyvinvointiin. Olen sitä mieltä, että ruokavaliolla on valtava merkitys hyvinvoinnille, ja omalla kohdalla vähähiilihydraattïsella ruokavaliolla on ollut merkittävä vaikutus hyvinvoinnilleni. Naisena vaikutusta uskon olevan myös sillä, minkälaista kosmetiikkkaa iholleni pistän sekä yleensä ottaen millaisia kemikaaleja muutenkin käsittelen arkielämässäni.
Ihoni on omasta mielestäni hieman ongelmallinen, mikä on vaikeuttanut siirtymistä ekologisemman kosmettikan pariin. Ihoni on nimittäin sekaiho, joka on talvisin kuivuuteen taipuva. Ihoni on myös atooppinen ja osin couperoottinen. Atooppisen on usein vaikea löytää sopivaa kosmetiikkaa, joten halusin luoda tämän blogin jakaakseni kokemuksiani tuotteista myös muille ongelmallisen ihon omaaville ja niille, jotka haluaisivat vaihtaa ekologisempaan kosmetiikkaan.

couperosa,
kosmetiikka,
ruokavalio,
sekaiho,
vhh
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)